Haku
 
 

Näytä tulokset:
 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Poemer's Academyn aikakirjat
11.02.13 18:28 kirjoittaja Varjo

» Kutsu mua ylläpitäjäks!
11.02.13 18:06 kirjoittaja Varjo

» Diktaattorin aamupuheenvuoro
11.02.13 17:50 kirjoittaja Varjo

» Offtopic part 4.
31.07.11 16:55 kirjoittaja DimaStorm

» Mikä nyt soi ja miksi
12.07.11 7:33 kirjoittaja Dondre

» Monellako eurolla pukeuduit tänään?
12.07.11 7:26 kirjoittaja Dondre

» Yleistä pätemistä ja mutinaa..
08.07.11 15:55 kirjoittaja Varjo

» Kumpikampi II
08.07.11 15:30 kirjoittaja Varjo

» Ylläpidon lomat ja poissa olot
23.02.11 12:32 kirjoittaja Dondre

Yhteistyökumppanit
ilmainen foorumi

Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Siirry alas

Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 09.10.08 8:10

Title: Tundra ja joki
Author: Dima
Fandom: Beyblade (Bakuten Shoot Beyblade)
Rating: PG
Disclaimer: En omista, vaan hahmot kuuluvat Aoki Takaolle. OCt kuuluvat minulle, samoin juoni.
Timeline: G-Revolutionin jälkeen puolitoistavuotta ->
Joukkueet: Kiekkomestarit, Majesteetit, Valkotiikerit, All Starz, TMMT (OC), Sayonara Siskot (OC), SalamasotaPojat, Barthez Battalion, F-Dynastia.
Warnings: Mahd. viittauksia slahsiin, väkivaltaa, verenvuodatusta, huonoja elämäntapoja, kiroilua...
Summary: Voiko joki sulattaa tiensä läpi jäisen tundran?
A/N: I'm back! Tämä on pikakäännös ekasta osasta. Ehkä vihdoinkin opin tekemään lyhyitä kappaleita...



Mitä jos lopettaisit tuon?


Pienet lapset kiinnitettiin isoon metalliseen laitteeseen. Yksitellen, heidät päästettiin vapaaksi, vain tullakseen kiinnitetyiksi kovalle istuimelle. Heidät lukittiin paikoilleen, he eivät pystyneet liikuttamaan kuin silmiään. Tummahiuksinen nainen, jonka kasvoja kehysti punaisen musta otsatukka, seisoi koneen ja sen nappula- ja kytkinviidakon edessä. Joka kerta, kun lapsi asetettiin penkkiin ja kahlittiin, hän paineli nappeja ja tuskanhuudot täyttivät huoneen. Jonossa vapisi 7 lasta. Kun katsoi tarkasti, kolme heistä oli tyttöjä, joista kaksi oli kaksosia. Miehet raahasivat punatukkaisen pojan penkkiin, hän yritti pyristellä vastaan, kun häntä kiinnitettiin. Yksi tytöistä, joka ei ollut kaksonen, näytti kauhistuneelta, mutta sen näki vain hänen silmistään.

”Paina nappia, Ms. H. Tällä pojalla on liikaa muistoja päässään ja ne estävät häntä käyttämästä koko potentiaaliaan. Meidän täytyy saada ne ja vastahankaiset ajatukset pois hänen päästään niin pian kuin mahdollista.”

Pitkäkyntiset sormet vapisivat nappuloiden yllä. Hän painoi yhden pohjaan ja jatkoi toisella uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kiljunta repi hänen aivojaan ja pysyi siellä loppuelämän.

”Pyydän, älä! Älä satuta häntä!”

”Lopeta senkin hullu akka!”

”Varo kieltäsi, muksu.”
hän murisi vastentahtoisesti.

Kiljunta jatkui ja oli halkaista hänen päänsä. Hän tiesi, että veri valui tahraksi lattialle, aivan heidän viattomien silmiensä edessä.



Keyna säpsähti pystyyn tyynyiltä, huohottaen ja hikisenä. Hän vihasi painajaisia. Siitä asti, kun hän palasi Venäjältä takaisin Tokioon, ne vainosivat häntä yhä. Hän huokaisi ja nappasi pyyhkeen jota hän piti aina lähellä ja meni pesemään kasvonsa. Hän viskasi nyt kostean pyyhkeen jonnekin olkansa yli ja katsoi itseään peilistä. Hän näytti rauniolta. Mitä muutakaan voi odottaa parikymppiseltä naiselta joka yrittää vahtia kaikkia kolmea teini-ikäistä sisartaan, joilla kaikilla on kleptomania. Hänen musta ja purppuranpunainen tukkansa oli sotkussa; hänen hematiitin väriset silmänsä olivat tyhjät. Hän huomasi yhden hajuvesipullon puuttuvan pikku kaapistaan ja suuntasi kaapille jonka ovessa oli nimilappu ”Ciley” kaivellen sisältöä hetkisen, löytäen hajuvetensä. Hän kirosi venäjäksi ja laahusti keittiöön. Iso mukillinen teetä saattaisi rauhoittaa häntä. Kaadettua mukin puolitäyteen, hän puhui hiljaa:

”Aya, tiedät että minulla on painajaisia. Mene takaisin nukkumaan. Sinun ei tarvitse huolehtia minusta.”

Todellakin, varjoissa seisoi tyttö, hiukset niin lukuisten huivien alla että joku voisi luulla huiveja hänen hiuksikseen ja että hänellä ei olisi hiuksia ollenkaan. Kangaspalmikko roikkui hänen lonkkaansa ast. Vaaleansininen pyjama ja kivinen delfiininmuotoinen kaulakoru täydensivät maailman oudoimman kuvan ikinä, ellei näky olisi ollut Keynan sisko Ayarila. Keyna katsoi rauhallisena sisartaan joka rahjusti lähemmäksi ja pudottautui äänettömästi tyynyille pöydän viereen.

”Oikeasti. Tiedät tarpeeksi. Älä pudistele päätäsi minulle.”

Ayarila vain jatkoi tuijottamista omilla tummilla silmillään. Osa otsatukasta lipesi huivin alta. Tumman fuksian väriset hiukset tungettiin äkäisesti takaisin pitkillä punamustilla kynsillä. Keyna vain tuijotti.

”Aya. Mene nukkumaan. Kaikki on hyvin.”

Teini pyöritti päätään ja kaulakoru kimalsi hiukan, saaden talon putkiston muistuttamaan olemassaolostaan. Keyna huokaisi ja meni keittiöön laittamaan siskolleen mukillisen teetä myös. Pian hän palasi sen kanssa ja lätkäisi siskonsa käden pois sokeriastiasta.

”Aika hupaisaa miten tunnustan sinulle kaiken. Olet nuorin, ’kaikkein herkin’ niin kuin fiksummat sanovat. Minusta olet vahvin.” Keyna sanoi hiljaa ja hymyili hellästi. Ayarila vain hörppi teetään ja odotti.

”En tiedä miksi kerron sinulle. Muistat koska et…” Keynan ääni petti ja hän riiputti päätään. Teini ei reagoinut mitenkään.



”Balkov sai selville, että olin poikkeuksellisen lahjakas tietokoneiden kanssa ja palkkasi minut. Suoraan kaduilta. Hän pisti minut tekemään eräänlaisia siruja, joiden piti tyhjentää sen mieli jossa ne olivat ja muuttaa se vihaksi. Se oli mahdotonta muille. Hän käytti hyväkseen korkeaa älykkyysosamäärääni, yhdessä saimme ne tehtyä. En halunnut hänen saavan selville että te kolme olitte siskojani. Hän pisti minut luomaan koneen joka toimi täydellisellä tarkkuudella, istuttaen sirut. En ikinä anna itselleni anteeksi mitä tein teille kaikille. Mitä pakotin teidät näkemään…”



(Flashback)

Vartija nosti verta vuotavan punatukkaisen pojan tuolista ja Keyna viimein näki lapset kiillotetusta pinnasta. Hän nielaisi ja katsoi Borista, joka saapui huoneeseen.

”Sir, voinko puhua kanssanne? Kahden kesken?”

Mies tuijotti häntä hetkisen.

”Toki, Neiti. Luulenpa että täydellinen ymmärrys työtovereiden kesken on tärkeää. Teidän jälkeenne.” hän sanoi ja avasi oven seuraavaan huoneeseen, astuen pojan jättämän verivanan ylitse. ”Mitä halusit sanoa?”

”Luulen, että tämä on turhaa tytöille. He ovat herkempiä; näyn olisi pitänyt vaikuttaa pysyvästi heihin. Tällä tavoin heidät on helpompi murtaa, sir.”

Boris mietti hetken.

”Hyvä on. En yleensä edes ota vastaan ehdotuksia, mutta olet osoittanut olevasi luottamuksen arvoinen. Teen kuten ehdotat. En vapaaehtoisesti, muta kuulostat varmalta.”

”Pikkusiskoni meni henkisesti raiteiltaan kun äitimme kuoli. Hän sairastui pian ja kuoli.” Se oli valhe. Kaikki hänen sisarensa oli oven toisella puolella, vapisten ja kauhusta kankeina. Hän kiitti luojaa, että Boris oikeasti uskoi häntä.

(End flashback)



”Et usko kuinka kadun niitä kaikkia asioita mitä minut pakotettiin tekemään. Satuttaa kaikki niitä lapsia. Mutta olen onnellinen että Luostari on tuhottu. Ja onneksi hakkeroin tieni tietokonesysteemiin sitä ennen ja pyyhin joka jäljen itsestäni. Ja teistä.”

Ayarila kohotti yhtä tummaa kulmaa.

”Suunnittelin turvajärjestelmän sinne. Se oli surkea ja ei ole mikään ihme että te murtauduitte sisään. Ja ulos. Toisaalta arvelin, että sen jälkeen mitä Kaille tapahtui. Huomasin turvakameroista, että te seurasitte poikia joka paikkaan.” hän virnisti kuppinsa reunan yli. Tee kupissa pyöri itsestään ja ilkikurinen pilke vaihtui synkkään tuijotukseen.

”Tiedätkö, tuo on pakko lopettaa. Joku päivä vielä räjäytät jotain tuolla.”

Ayarila mulkoili ja jokin sininen hohti hänen silmissään. Keyna vain keskittyi kuppiinsa ja hätkähti kun kuppi mäjähti pöytään liian lujalla voimalla. Vanhempi katseli ympärilleen.

”Jos herätät Cileyn, helvetti pääsee irti huomisaamuna. Miley ei ehkä tapa sinua mutta Ciley tappaa.” hän totesi kylmästi ja Ayarila jätti teensä kesken ja painui huoneeseensa. Kyyneleet valuivat pitkin Keynan poskia kun hän joi teensä ja tyhjensi Ayan kupin myös.

”Baju-bajushki-baju… Nje lazhisja na kraju… Pridjet serenkij voltshok… Tebja skhatit za batshok… I utashtshit va ljesak…”

Keyna vapisi. Monestiko hän oli laulanut sitä kun hän yritti rauhoittaa lapsia ennen kuin heidät laitettiin tuoliin.

”Pad rakitovyi kustak… Tam ptitshki pajut… Tebje spat nje dadut…”

Hän antoi kyynelten valua vapaasti, piittamatta. Hän nousi, otti kupit ja jätti ne keittiön pöydälle, vaelsi sänkyyn kyynelehtien. Koska hänen perheensä muuttui näin paljon? Koska Miley muuttui ex-tempore tyypiksi? Koska Cileysta tuli niin julma ja pilkkaava? Koska Ayarilan katse muuttui niin myrkylliseksi? Koska hän itse alkoi hajota palasiksi?


Viimeinen muokkaaja, Dima pvm 17.10.08 9:01, muokattu 3 kertaa
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja Vieraili lähetetty 11.10.08 6:21

Jännä.
En oikein tiedä mitä sanoo.
En sarjaa oo seurannu, niin en sillein tiedä hahmoista, ym.
Mutta tää oli ihan hyvä.
Jatkuuko tämä?

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 12.10.08 3:20

A/N: Lisää tulee. Kiitos kommentista. Siitä sarjasta kannattaa vaikka lukea Wikipediastakin, jos haluaa päästä tarkemmin perille, mutta...
Harunon sisarukset on omakeksimiäni, samoin myöhemmin esiintyvä suomalainen joukkue sekä yks pahiksista.
Hiro on Tysonin, sarjan päähenkilön isoveli. Herra Dickenson on BBA:n johtaja.
Pistän tähän vielä keitä näissä joukkueissa on tähän...
Kiekkomestarit: Tyson, Max, Ray, Kai (kapteeni), Kenny, Hilary, Hiro (valmentaja)
Valkotiikerit: Lee (kapteeni), Mariah, Kevin, Gary, Tao (valmentaja)
SalamasotaPojat: Tala (kapteeni), Bryan, Spencer, Ian
Majesteetit: Robert (kapteeni), Oliver, Johnny, Enrique
Barthez Battalion: Miguel (kapteeni), Claude, Mathilda, Aaron
All Starz: Michael (kapteeni), Emily, Eddy, Rick, Judy (valmentaja; Maxin äiti)
F-Dynastia: Julia, Raul, Romero (valmentaja)


Lipsahda mitä?

Ruuan tuoksu leijui Keynan makuuhuoneeseen ja hän ampaisi istualleen välittömästi –taas. Kuka helkkari laittoi ruokaa jos hän oli yhä sängyssä? Hän kiskoi itsensä ylös ja rahjusti keittiöön. Ayarila oli asialla keittiössä, tehden aamiaista parhaan kykynsä mukaan. Hän ei ollut hääppöinen kokki, ruoka minkä hän onnistui laittamaan, oli yksinkertaista eikä kaikkein herkullisinta, mutta hän sentään yritti. Hän oli jo tehnyt ihan käypiä omeletteja, täytettynä kinkulla ja juustolla. Musiikki alkoi pauhata yläkerrasta. Ciley oli hereillä ja pyöri todennäköisesti ympäri huonettaan. Miley pystyisi nukkumaan vaikka minkä läpi ja nukkuisi myöhään iltapäivään, ellei joku ravistanut häntä hereille.

Portaikosta kuului töminää. Keyna kohotti kulmaansa kun molemmat kaksosista tuli suhteellisen pieneen keittiöön. Ciley nuuhkaisi ja näki kuka itse asiassa kokkasi.

”Voi luoja. Ja minkä kun todella luulin että saan maittavaa aamiaista, mutta alan voida pahoin taas. Helvatan karkit.” Hän lähti puolijuoksua keittiöstä ennen kuin Ayarilalla oli mahdollisuus napata puukko ja vain heittää sen päin vanhempaa siskoaan.

”Hän on narttu, älä välitä Aya.” Miley sanoi ja haukotteli. Hän istahti alas yhdelle keittiön korkeista tuoleista ja kalasti omeletin itselleen.

”Tiedätkö mitä, Aya. Olet parantunut. Keyna ja Ciley eivät arvosta sinua tarpeeksi. Ihan kuin uskoisit kun joku kehuu sinua…”

Keyna köhäisi ilmaistakseen olemassaolonsa pikkusiskoilleen. Ääni sai Mileyn miltei rysähtämään lattialle ja paistinpannu kalahti levylle hieman lujempaa, kuin tarkoitettu. Puhelimen soitto repäisi kaikki irti hetkisen tilanteesta; Miley tippui viimeinkin lattialle rymähdyksen saattelemana, joten Keynan oli oikeasti pakko vastata.

”Haruno, Keyna puhelimessa.”

”Hei, Keyna. Siitä on vuosia kun viimeksi puhuimme. Kuinkas sinä ja sisaresi voitte? Kuulin että he asuvat luonasi nykyään.”

”Hyvin, kiitos kysymästä herra Dickenson. Voidaan paksusti.”

”Minulla on idea ja tarvitsen kokeneen bleidaajan mielipiteen. Vain sinulla ja Hiro Grangerilla on tarpeeksi paljon kokemusta antaaksenne rehellisen vastauksen.”

”Kysyitkö tältä toiselta jo?”

”En. Uskon että hän nukkuu yhä, ja tarvitsen apuasi ensin joten…”





Grangerin talo


”Tyson! Lakkaa kuorsaamasta! Kuulitko?! Lopeta kuorsaus! Haluan nukkua vielä!” Daichi höyrysi ja pomppi Tysonin sängyllä. Tyson kuorsasi äänekkäästi, muistuttaen lähinnä moottorisahaa kuin teiniä, joka oli kolminkertainen Beyblade-maailmanmestari.

”DAICHI!?!?! MITÄ SINÄ TEET?!?!?!”

Hiro käveli toiseen huoneeseen kuullakseen langan toisessa päässä puhuvan miehen äänen.

”Herra Dickenson, minä ymmärrän sen. Se on mielenkiintoinen idea. Onko tämä toinen kokenut bleidaaja, jonka mainitsit, näyttänyt vihreää valoa?

Hiro istui alas sohvalle, eikä ollut näkevinään, kun Tyson juoksi olohuoneen läpi pidellen nuijaa. Daichi juoksi hänen edellään kirkuen.

”Vain normaalia tämän talon eloa. Kuka tämä toinen bleidaaja on anyway? En ole koskaan kuullutkaan. Onko hän hyväkin? Luostari? Hetki, herra Dickenson.”

Hänen ei tarvinnut komentaa Tysonia ja Daichia rauhoittumaan, kun Vaari tuli sisälle kendo-miekkansa kanssa ja humautti sen poikien kasvojen eteen.

”Yo, poitsut. Eksä nää T-Poju et veljes on puhelimes? Ny, keittiös on ruo-”

Pojat olivat jo poissa näkyvistä. Vaari huokaisi ja kohautti olkiaan Hiron virnistäessä.

”Luulenpa että painan sitä vihreää nappia myös, sir. Selvä. Pidänkö sen salassa vielä? Ymmärrän. En edes lipsahda.”

”Lipsahda mitä?”

Hiro muljautti silmiään jonnekin hänen pikkuveljensä suuntaan sulkiessaan puhelimen.

”Banaaninkuoreen, älykääpiö. Pojat, syökää aamiaisenne ennen lounasta. Sitten me mennään pitämään hauskaa.”

Hiro virnisti. Äänestä päätellen, Tyson ja Daichi söivät niin kiireellä, että he voisivat hotkia koko pöydän huomaamattaan. He olivat koukussa Nintendo Wiihin, jonka Hiro oli ostanut itselleen ja kaksi nuorempaa addiktoituneina, heidän kaukana pitämisensä oli hankala tehtävä suoritettavaksi.

”VALMIS! TÄÄLTÄ TULLAAN, WII!”

Vanhempi veli uskaltautui kurkistamaan keittiöön. Pöytä oli sotkussa ja hän näki hampaanjäljet pöydässä kohdalla missä Daichi yleensä istui.

’Vaari tappaa mut kunhan näkee tuon…’


Viimeinen muokkaaja, Dima pvm 19.10.08 10:15, muokattu 1 kertaa
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 19.10.08 10:14

A/N: Kivasti foorumi hiljenny...
Mennään katsomaan josko sirkus olisi kaupungissa



(Jossain päin Venäjää, kolossa aka SalamasotaPoikien piilopaikassa)

Tala voihkaisi kuullessaan postin tipahtavan luukusta ja jäävän jumiin ovien väliin. Hän raahasi itsensä ylös sängystä. Hänen selkänsä protestoi liikkeistä naksahtelemalla, mutta hän ei välittänyt. Kuorsaukset kertoivat hänelle muiden SalamasotaPoikien olevan unessa. Talalla oli kunnia nukkua lähinnä ovea. Kämppä oli pieni neljälle pojalle, Spencerille ja Bryanille enimmäkseen, Ian oli yhä tumppi eikä Tala ollut edes 180 sentin mittainen. Susi nappasi postipinon ja irvisti. Enimmäkseen laskuja. He tarvitsivat rahaa ja pahasti.

Manaten venäjäksi hän heitti pinon keittiön pöydälle ja oli aikeissa kääntyä pois kun yksi kirjekuori veti hänen mielenkiintonsa takaisin.

”BBA?”

Hän nyppäsi kirjekuoren itselleen ja avasi sen. Hän otti ulos lappusen ja neljä lentolippua Tokioon. Plus jonkun verran rahaa. Nyt Tala oli todella utelias ja kallisti päätään kuin koiranpentu. Hän istui alas tuolille, vain hypätäkseen ylös kun kylmä puu koski hänen lämpimiä reisiään. Hän istahti alas uudestaan ja luki viestin.

”Uusi turnaus… Yksityiskohdat myöhemmin jos päätätte osallistua. 8 mestarijoukkuetta ja 2 uutta tiimiä kutsutaan.”

”Hei rampa, mitä sä luet?”

Talan vasen silmä nyki ja hän tarttui siihen osaan Bryania, johon ylsi, tällä kertaa hänen teepaitaansa ja nykäisi hänet alas.

”Lue itse viisastelija.”

”Talviturnaus? Siistiä. Osallistutaanko me? Tala? Haloo?”

Tala vain tuijotti lasittunein silmin eteensä. Bryan napsautti sormiaan hänen edessään, ilman mitään reaktiota. Susi leijui omissa maailmoissaan suurin piirtein joka kerta kun joku mainitsi bleidauksen. Kuten Kai, joka yhä silloin tällöin lähetteli sähköpostia, Tala oli vetäytynyt bleidauksesta. Kailla oli muuta mihin keskittyä ja Talan selkä ei oikeastaan koskaan parantunut kunnolla hänen ja Garlandin matsin ja seuraavan kuukauden koomassa olon jälkeen.

”Tala? Herätys. Maa kutsuu.”

”8 mestarijoukkuetta. Mitä se jättää? Valkotiikerit Kiinasta, Kiekkomestarit Japanista, Majesteetit Englannista, Barthez Battalion ja F-Dynastia Espanjasta All Starz USA:sta, SalamasotaPojat Venäjältä. Ja BEGA Bladers.”

”Joten toi on ei?” Bryan ei kuulostanut pettyneeltä. Hän välitti ystävästään, satunnaisesta rakastajastaan ja entisestä joukkueen kapteenista. Jos Tala ei halunnut enä bleidata, se sopi hänelle. Loput treenasivat milloin huvitti.

Luulenpa että Wolborgilla on ollut viimeaikoina tylsää.”

”Tala… Sun selkäs…”

”On täysin kunnossa kunnes mä tapaan sen hullun uudestaan. Seuraavalla kerralla se tyyppi tappaa mut takuulla.”

”Ja se on hyvä syy meille taistella sun puolesta. Tala, me muutki pystytään voittamaan. Mennäänkö me?” Spencer kysyi ovelta. Ian näytti nukkuvan yhä, mutta hänen verenpunaisissa silmissään oli ilme joka kertoi tarpeeksi.

”Syödään jotain aamupalaa ja sitten mennään treenaamaan. Mä haluan sulkee Daichin suuren suun.”

”Luuletko että se on oppinu vetämään julppinsa kiinni?”


(Madrid, Miguelin ja joukkueen asunto)

Mathilda juoksi huoneeseen täyttä vauhtia ulos printattu sähköposti kädessään ja törmäsi päistikkaa päin Claudea, joka yritti vaihtaa lamppua. Aaron onnistui saamaan hauraan lasipallon kiinni kun Claude-parka jysähti lattiaan, Mathilda istuen hänen rintansa päällä. Laiha poika näki tähtiä kunnes pienikokoinen tyttö jolla oli vaaleanpunaiset hiukset ja enkelimäinen ilme selkiintyi hänen silmissään.

”Anteeksi Claude. En nähnyt sua siinä.”

”Ei mitään vahinkoa.” Claude vingahti. Mathilda kolautti hänestä ilmat pihalle ja se, että tyttö istui hänen rintansa päällä, ei auttanut vetämään henkeä. ”Viitsisitkö siirtyä?”

”Oi, Anteeksi!” Hän kompuroi pois hänen päältään ja poika yski kun Aaron kiskoi hänet ylös. Miguel kurkisti sisälle.

”Mitä ihmettä täällä tapahtui? Claude, oletko kunnossa?”

Mathilda näytti syylliseltä ja ojensi paperia. Miguel otti sen ja lukaisi sen. Hän katsoi joukkuettaan.

”Tiedättekö mitä tämä koskee? Herra Dickenson järjestää Talviturnauksen. Siihen kuuluu joukkuemestaruuskisa ja parijoukkuekilpailu. Parijoukkue on enemmän hyväntekeväisyyttä, mutta tämä on mielenkiintoista. 10 joukkuetta. Kaksi on uusia.”

”Osallistutaanko?” Aaron kysyi pyyhkiessään Clauden selkää ja ojentaessa lampun takaisin.

”Jos haluatte.”

Claude, Aaron ja Mathilda tuijottivat Miguelia.

”Tarvitsiko tuota kysyä?” Claude kysyi ja oli jo menossa treenihuoneeseen, vain kääntyäksene takaisin ja vaihtaakseen viimeinkin sen lampun.

”Mennään katsomaan josko kaupungissa olisi sirkus.” Miguel taitteli paperin.


(BBA:n päämaja, Tokio)

Herra Dickenson oli valmis aloittamaan aamunsa, kun hän käveli toimistoonsa. Kun hän istuutui alas, ovelta kuului koputus.

”Sisään.”

Sihteeri tuli paperipinon kanssa ja ojensi hänelle pienen nipun.

”Viestit Espanjasta ja Venäjältä, herra Dickenson. Barthez Battalion ja F-Dynastia ja SalamasotaPojat ovat tulossa turnaukseen.”

”Loistavaa. Aivan kuten toivoinkin. Onko yhtään viestiä Suomesta tai Englannista?”

”Melkein unohdin. Majesteetit ovat suostuneet, suomalaiset yrittävät löytää itselleen neljännen bleidaajan.”

”Kiitos Cathy. Tämä menee suunnitelmien mukaan. Lähetä tämä kirje Valkotiikereille. Hmm, tästä turnauksesta tulee ikimuistoinen. Yksi uusi maa mukaan ja vanhan koulukunnan bleidaajat ovat luvanneet palata turnaukseen mukaan”, vanha mies myhäili ja katseli ikkunastaan ulos. Hän näki Grangerin dojon hämärästi, sitten ränsistyneen kartanon vähän matkaa sen takana ja isomman, Hiwatarin sukukartanon sen takana.





(Jälleen Venäjällä)

Tala makasi sängyllään, kiroten jälleen kerran otteluaan Garlandia vastaan. Tottahan hän oli tiennyt mitä teki ja miksi, mikä oli oikein. Se kusipää oli yrittänyt vallata maailman ja hänet piti pysäyttää. Hinta mikä heidän oli siitä hyvästä maksettava, oli pahaksi… selälle. Bryan sai muutaman murtuneen kylkiluun ja aivotärähdyksen, Spencer pääsi pelkällä aivotärähdyksellä. Hänellä itsellään.. vammat oli tarpeeksi vakavia saadakseen hänen vaipumaan koomaan. Kuukauden hän oli enemmän ja vähemmän perillä, joskus hänestä tuntui kuin istuisi lämpimän takan ääressä Wolborgin vieressä, joskus hän taas kuuli mitä hänen huoneessaan tapahtui. Hän kuuli herra Dickensonin, Tysonin, Daichin, Maxin, Rayn… Muitakin joukkueita kävi häntä katsomassa, jos hän kuuli oikein. Hän muisti jonkun hellän ja ujon kosketuksen poskellaan. Hän mietti yhä, kuka oli ollut niin urhea.

Hän oli nähnyt kuvia mielessään, tuntenut maailman ympärillään muuttuvan. Hän näki Tysonin yrittävän voittaa voittamatonta kun hän tunsi kuinka hänet kiskottiin takaisin. Äkkiä hän näki katon toisella silmällään ja hän tarjosi Wolborgin voimat Tysonin ja Dragoonin avuksi. Herra Dickenson oli ollut hänen huoneessaan kun hän oli herännyt ja oli sanonut, että hän oli säikyttänyt vanhan miehen.

Lääkärit olivat päästäneet hänet ottelualueella hetkeksi herra Dickensonin seurassa. Ensimmäiset askeleet olivat tuskallisia, mutta kipu pian laantui vain tykyttäväksi joka haittasi hänen kävelyään. Hän ei ottanut vanhan miehen apua vastaan, hänellä oli yhä ylpeytensä. Hän näki Kain seisovan korkean pilarin päällä ja hymyili hänelle. Molemmat kääntyivät takaisin kohti ottelua, joka muistutti otteluita mitä hän oli Luostarin ulkopuolella nähnyt. Se ei ollut liian fyysistä.

Tala kiskaistiin eroon hänen muistoistaan kun hän kuulia Ianin valittavan jostain. Tala jatkoi tyhjyyteen tuijottamista ja Hukkapala ei edes arvannut tarkoitusta. Hän viimein hermostui ja katsoi Iania.

”Mitä?” hän ärähti. Ian sulki suunsa ja tuijotti häntä. Hän riiputti päätään ja lähti huoneesta, saaden Talan tuntemaan jälleen yhden tunteen, joka karkasi vanhenevilta mielenhallintasiruilta. Syyllisyyttä.

”Ian, odota…” Tala halusi tappaa itsensä. Ian oli Luostarin ajoista asti hänelle kuin pikkuveli ja hän oli ollut enemmän kuin helpottunut kun he löysivät hänet elossa, ei hyväkuntoisena mutta elossa, kun he palasivat Venäjälle.
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 26.10.08 20:37

Ihanan aktiivinen foorumi tämä... taidan lopettaa tämänkin tänne kirjoittamisen. Edes yksi on osoittanut pitävänsä tästä ja sekin oli englanninkielinen versio...

Äkäinen-pirteä

(Tokion lentokenttä)

Suuri valkoinen, siniraitainen lentokone oli laskeutunut. Herra Dickenson naputteli kepillään katsellessaan koneesta poistuvia matkustajia. Hän odotti suomalaista joukkuetta saapuvaksi. Pian äänekäs, vieraskielinen riitely kajahti kuuluville ja viimein hän näki kolmen tytön ja yhden pojan muodostaman ryhmän lähestymässä häntä, riidelleen kielellä, mikä ei voinut olla mitään muuta kuin suomea. Kaikki erottuivat joukosta omalla tavallaan. Yhdellä heistä oli useita lävistyksiä korvissaan, yksi pieni piikki alahuulen vasemmalla puolen ja piikkipari meni hänen vasemman kulmansa läpi. Hänellä oli miltei polviin asti ulottuva, musta nahkatakki, tummanpunainen paita, farkut ja punaiset saappaat. Hänen hiuksensa oli näky. Mustavihreä mohikaani ja pitkä ponihäntä ulottui helposti hänen lanteilleen.

Tytöllä, jonka kanssa hän riiteli, oli punaoranssit hiukset kolmella saparolla, karvakauluksinen takki oli lyhyt, paljastaen osan hänen vyötäröään ja napakorun. Farkkujen vyötärö oli hyvin alhaalla ja tiukka ja hän oli tunkenut lahkeet korkeakorkoisiin saappaisiin. Saappaat olivat räikeän violetit ja miltei tuskalliset katsoa.
Kolmas tyttö irvisti joka kerta, kun jompikumpi tytöistä sanoi jotain ärhäkällä äänensävyllä. Hänellä oli vaaleanpunainen, lämmin takki ja samanvärinen pipo korvien ja vaaleitten hiusten päällä. Hänellä oli suuret, vaaleansiniset silmät ja hän näytti pelästyneeltä. Hän oli pieni verrattuna kahteen muuhun tyttöön, tummempi oli kaksi päätä häntä pidempi. Hänellä oli talvisaappaat, jotka olivat yhtä vaaleansiniset, kuin hänen housunsa. Hän vilkaisi silloin tällöin joukkueen ainoaan poikaan, joka käveli hänen takanaan.

Pojalla oli myös lämpimät vaatteet, harmaat. Lyhyt ruskea ja oljenkeltainen tukka sojotti joka suuntaan. Farkkuhaalareitten lahkeet oli kääritty, harmaa ja selvästi vanha takki käytännössä roikkui hänen yllään. Suuret, vihreä-valkoiset metsurinsaappaat kolahtivat lattiaan äänekkäästi joka askeleella, kun hän virnisti pienelle tytölle, joka käveli hänen edellään.

Herra Dickenson nousi ylös kun neljä bleidaajaa lähestyivät. Hän oli miltei mohikaanityttöä lyhyempi, joka pysähtyi vähän matkan päähän, tarjoten hymyn joka sai piikin hänen suupielessään liikkumaan. Muutamat matkustajat tuijottivat heitä. Herra Dickenson mietti, miksi hän ei tullut lähemmäksi, mutta pisti sen suomalaisen tapakulttuurin piikkiin. Heidät tunnettiin kylminä ihmisinä.

”Hyvää iltapäivää, teidän täytyy olla suomenmestarit. Minun nimeni on Stanley Dickenson, olen BBA:n puheenjohtaja ja tervetuloa Tokioon. Toivon että lentonne oli mukava.”

”Hyvää iltapäivää, herra Dickenson. Lento oli ihan okei. Nimeni on Tarja, TMMT:n kapteeni ja tässä on joukkuetoverini. Landepaukku on Tuomo, huomionkerjääjä on Melissa ja juniori tässä on Milla”, Tarja esitteli heidät ja vanha mies ei voinut kuin hymyillä nurinoille jonka esittely irrotti joukkueesta.

”Noh, jos te ystävällisesti seuraisitte minua. Vien teidät hotellille. Se on pitkähkö matka, mutta Beystadion on aivan vieressä. Tulkaapas, nuoret.” He raahasivat matkalaukkunsa vanhan miehen takana ja heidän monttunsa putosivat kun he näkivät limusiinin jonka herra Dickenson osoitti heille.

”Vau”, oli ainut sana, jonka blondi sai sanottua. Totta kai, hän oli nuorin, eikä ennen ollut nähnyt limusiinia. Tarja, joka oli 17 ja toiset kaksi 16, olivat jo nähneet limusiinin ja istuneet sisällä ja otattaneet oppivelvollisuuden päättymisen kunniaksi kuvia itsestään sen luona yläasteen jälkeen. Hän oli itse vasta 14 eikä koskaan edes haistanut alkoholia. Suojelevaisuudesta puheenollen…

”Hyppäähän sieki kyytiin, Milla”, Tarja sanoi hiljaa suomeksi, kiskoen pienen tytön ajatuksistaan. Milla hymyili ja antoi Tuomon viedä hänen vaaleanpunaisen matkalaukkunsa, kun Melissa tarttui hänen käteensä ja puolittain kiskoi hänet limusiiniin. Herra Dickenson hymyili kun suomalaiset katselivat ympärilleen uteliaina, tarkastellen joka yksityiskohdan. He ottivat paksuimmat vaatteet pois lämpimässä autossa, paljastaen enemmän lämpimiä vaatteita.

”Onko Suomessa jo kylmä?” herra Dickenson kysyi katsellessaan heidän vaatetustaan. Tarja ja Melissa pitivät takkinsa yllään.

”Kohta on marraskuu ja Lappiin odotetaan ensilunta ihan näinä päivinä”, Tarja vastasi vaihtaessaan paikkoja Millan kanssa, kun tämä halusi katsella ulos.

”Lappi, olet pohjoisesta, eikö?"

”Juu. Napapiiri ja kaikki… Nämä tyypit ovat joka puolelta. Tuomo on Länsi-Suomesta, Milla Itä-Suomesta ja Melissa pääkaupungista.”

”Mielenkiintoista. Joten te ette ole olleet yhdessä joukkueena kovinkaan kauaa.”

”Ei. Ja me liikumme eri porukoissa. Tykkään olla yksin enimmäkseen, mutta koska olen joukkueen kapteeni, en voi. Melissa on kavereiden kanssa 24/7, Tuomolla on kädet täynnä töitä farmilla ja Milla on hevoshullu ja itse asiassa on ollut muutamissa kouluratsastuskilpailuissa. Missään muussa tilanteessa me emme olisi tekemisissä toistemme kanssa.” Tarja tuntui olevan kaikkein puheliain kvartetista vaikka ulkonäkö piikkivöineen kertoikin jotain muuta. Tai toisaalta, loput kolme eivät olleet puhuneet sanaakaan englantia vieläkään.

”Tokio on jättikokoinen.”

Kaikki kääntyivät kohti Millaa joka tuijotti ulos ikkunasta. Hän näki valot ja korkeat rakennukset ja hänen leukansa roikkui kauluksen alapuolella. Melissan metallinen nauru soi limusiinissa kun hän sormellaan sulki nuorimman suun. Tarja ei pitänyt Melissan kurkottelusta hänen ylitseen ja tökki pissistä. Tuomo tuijotteli tyhjyyteen ja herra Dickenson ei voinut kuin hymähtää katsellessaan suomalaisten hulluttelua. Se siitä kylmästä maineesta. Se kylmä ilma saattoi tehdä suomalaisista äkäisiä, koska he olivat pirteitä tällä hetkellä lämpimässä autossa ja suuri kaupunki katseltavana.

Nuo sanat olivat ensimmäiset, mitkä hän oli kuullut pienikokoiselta blondilta. Tuomo katseli myös ulos mutta kohautti olkiaan ja jatkoi tyhjyyteen tuijottelua. Melissa vilkaisi poikaa ja risti sitten kätensä ja jalkansa, kohennellen takkiaan. Hän silmäili suurta, venynyttä harmaata paitaa ja irvisti.

”Muotirikkeitä…” hän mutisi hiljaa ja sai molemmat tytöt muljauttamaan silmiään ja Tuomon mulkoilemaan.

”Pata kattilaa soimaa.”

Melissa näytti valmiilta lyömään, mutta Tarjan käsi tarttui hänen käteensä ja piti sitä tiukassa otteessa. He alkoivat väitellä suomeksi, Milla tuijotteli ulos ja yritti määritellä mitä vilahti ohitse.
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tundra ja joki, PG+->,Beyblade, WIP

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa