Haku
 
 

Näytä tulokset:
 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Poemer's Academyn aikakirjat
11.02.13 18:28 kirjoittaja Varjo

» Kutsu mua ylläpitäjäks!
11.02.13 18:06 kirjoittaja Varjo

» Diktaattorin aamupuheenvuoro
11.02.13 17:50 kirjoittaja Varjo

» Offtopic part 4.
31.07.11 16:55 kirjoittaja DimaStorm

» Mikä nyt soi ja miksi
12.07.11 7:33 kirjoittaja Dondre

» Monellako eurolla pukeuduit tänään?
12.07.11 7:26 kirjoittaja Dondre

» Yleistä pätemistä ja mutinaa..
08.07.11 15:55 kirjoittaja Varjo

» Kumpikampi II
08.07.11 15:30 kirjoittaja Varjo

» Ylläpidon lomat ja poissa olot
23.02.11 12:32 kirjoittaja Dondre

Yhteistyökumppanit
ilmainen foorumi

They had it coming (NC-17, Songfic, enkku&suomi)

Siirry alas

They had it coming (NC-17, Songfic, enkku&suomi)

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 30.06.10 2:30

Title: They had it coming
Author: Darial K.
Fandom: Tekken (as usual, you don't need to know Tekken)
Genre: Songfic, Crime
Disclaimer: I don’t own the Tekken characters, or the song used. This is for entertainment purposes only and nobody is meant to harm with this.
Rating: NC-17 (just in case)
Summary: It was a murder, but not a crime
A/N: Tekken rendition of the musical Chicago and one of its most popular songs, Cell Block Tango. BIg thanks to Blazing gig foX for the Chinese translation. It’s the closest she coild get of the real thing. Listening to the song while reading this is recommended.

-~*~-

Kunimitsu slumped down on her prison cell bed. It was hard and the pillow was as pathetic as the cover. Had it been wrong? It had been self defence. She had been upset and angry. But who would believe her? Nobody. Now she was in women’s prison. Waiting for execution, as the cops put it. There wasn’t a lawyer who’d want to try to get her out. She wasn’t that rich. And she didn’t have anyone.

Resigning to her faith, Kunimitsu lay down, knowing she’d get bruises from the rock hard mattress. The cell doors were slammed shut, the metal bars locking her in the small cubicle. The silence was deafening in the beginning. Kunimitsu felt like her head would explode unless she heard any sound soon.

Plip.

‘Great.’ A leaking faucet in her cell corner.

Plip.

Perhaps it was better than nothing.

Plip.

Sleep might come easy now. But she wasn’t really tired. Just in shock.

Plip plop.

Plip plop.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.


It was scary how the sounds around her, the faucet and the guard walking could create a beat. She was just about to count on it to fall asleep, when new sound joined the rhythm.

Thunk.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Pop…” came a whisper from other cell. Kunimitsu recalled having seen a brown haired Japanese girl in it when she passed it when she was walked to her cell.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Six…” the low voice murmured elsewhere.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Squish…” third voice rasped in, she sounded strained.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Uh-uh…” girlish voice denied something. Kunimitsu rose back to sitting position. The beat seemed to grow. It felt like real music. Perhaps she was already losing her mind.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Cicero…” Kunimitsu walked to the bars, trying to peer who were saying those words. Someone was smoking; she could see puffs of smoke coming out from between the bars of another cell. Perhaps it was that woman with a short bob cut.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


“Dragunov…” sugary voice chimed in. She nearly had a heart attack when she thought that her cell door was sliding open. It was like a dream. Perhaps she was dreaming. She walked to sit at the lonesome table that appeared into her vision. It had to be a dream. That was the only possibility! As she was reasoning herself, she heard a strange voice inside her head.

“And now the 6 merry murdereresses of the Kasamatsu prison in their rendition of the Cell Block Tango…”

“I’m going crazy…” she whispered, as the women’s voices continued their rant during the other voice. This was more like a mental asylum than a prison. The beat, the voices, she sitting outside her cell… Then she saw it. The common cell where they were allowed to go and mingle, talk, play cards and stuff. The area looked like it was covered in smoke or steam. Kunimitsu saw movement behind the bars.

“Pop…”

“Six…”

“Squish…”

“Uh-uh…”

“Cicero…”

“Dragunov…”

Figures came into view, dressed in something else than the standard prisoner’s clothes they were have to wear.

“Pop!” short haired Japanese girl growled as she suddenly grabbed the bars and brought herself close to them.

“Six!” the woman said angrily, grabbing such a hold of the metal bar Kunimitsu was certain she could reduce it to dust. She reminded Kunimitsu of the Egyptian queen, Cleopatra.

“Squish!” another Japanese woman whispered, once perhaps angelic looks distorted by age and distress. She caressed the bars and sported a look of feigned innocence on her face.

“Uh-uh!” the girl with pigtails squeaked, shaking her head and squeezing the bars, eyes pleading Kunimitsu to believe her. And the innocence was genuine.

“Cicero!” the woman with the brown bob cut said, blowing smoke and dropping ash from her cigarette. Mentholated… She could smell it far.

“Dragunov!” Kunimitsu nearly swore out loud. Three girls who looked like underage were murderers? This had to be a bad joke in a weird dream. The blonde was tiny, but looked like a slut. Like most of them.

“Pop!”

“Six!”

“Squish!”

“Uh-uh!”

“Cicero!”

“Dragunov!”

This wasn’t the Broadway the Americans spoke of, this was a jail. Yet these women made the place look like a stage. Sexy clothes, make up and the singing. Freaky at best. Yet Kunimitsu couldn’t move. Not a single inch. She was hypnotized by the rhythm.

“He had it coming…
He had it coming…
He only had himself to blame.
If you'd have been there…
If you'd have seen it…”

“I betcha you would have done the same!” The smoker ended the verse, pointing at Kunimitsu with a cocky look on her face.

“Pop!”

“Six!”

“Squish!”

“Uh-uh!”

“Cicero!”

“Dragunov!”

“Pop!”

“Six!”

“Squish!”

“Uh-uh!”

“Cicero!”

“Dragunov!”

The door slid open and the young Japanese girl with a noticeable bust walked out, gloves with worn out knuckles in her hands, short top and shorts covering her frame. Anger radiated out of her like an aura. She heard a whisper first; perhaps it was the girl’s name

“Asuka…”

“You know how people have these little habits that get you down.
Like Steve. Steve he liked to chew gum.
No, not chew. POP.”

‘That would get anyone riled up…’ Kunimitsu thought.

“So I came home this one day and I am really irritated, and I'm looking for a bit of sympathy.
And there's Steve… Layin' on the couch, drinkin' a beer and chewin'.
No, not chewin'.
Poppin'!
So, I said to him,
I said, "you pop that gum one more time..."
And he did.
So I took the shotgun off the wall and I fired two warning shots...
...into his head.”

Kunimitsu had a mental image of a blonde guy, for some reason, who just sat there, chewing and taking a swig of beer every now and then. No wonder she got pissed off. She could see the whole event unfolding before her eyes.

“He had it coming…
He had it coming…
He only had himself to blame.

If you'd have been there…
If you'd have heard it…
I betcha you would have done the same!”

They all sang, dancing with tango moves, Seductive and lethal at the same time. The door slid open once again, letting the Egyptian woman out. All the wonders in a Japanese prison. Sure was an odd lot. Like Kunimitsu with her long, reddish brown hair was an odd one. She fit right in.

“Zafina…” came the whisper again.

“I met Miguel Cabarello Rojo from Madrid about two years ago, and he told me he was single and we hit it off right away…” She had a low voice, heavily accented, but still, it sounded like a purr.
“So, we started living together. He'd go to work, he'd come home, I'd fix him a drink, we’d have dinner…
And then I found out.
"Single" he told me? Single, my ass!
Not only was he married…
...oh, no, he had six wives.
One of those Mormons, you know.
So that night, when he came home, I fixed him his drink, as usual…
You know, some guys just can't hold their arsenic.”

The two other ladies sang the chorus again, Smoker, as Kunimitsu called her and the innocent pleading girl sang the rant, when Asuka and Zafina appeared to sing and dance with two guys. Asuka with a blond one and Zafina with a scruffy looking guy.

“Hah! He had it coming!
He had it coming!
He took a flower in its prime!
And then he used it!
And he abused it!
It was a murder, but not a crime!”

“Pop, six, squish, uh-uh, Cicero, Dragunov!”

Kunimitsu leaned forward, eager to hear more. Out stepped the dark-haired Japanese woman, she was perhaps around 40 and thanks to the revealing clothes, Kunimitsu saw that life hadn’t been kind for this one. Who knew how long she had been in the prison.

“Jun…”

“Now, I'm standing in the kitchen, carvin' up the chicken for dinner, minding my own business.
In storms my husband Kazuya in a jealous rage.
"You’ve been screwin' the Policeman," he says. He was crazy and he kept on screamin', "you’ve been screwin’ the Policeman."
And then he ran into my knife.
He ran into my knife ten times!”

‘If she has been innocent even once in her life, then I’m the empress…’ She could imagine a guy getting slashed up by her.

“If you'd have been there.
If you'd have seen it.
I betcha you would have done the same!”

The girl in pigtails stepped out, gracefully. Kunimitsu felt some pity towards the girl, somewhere deep in her own long ago blackened heart.

“Xiaoyu…”

“Wǒ zài zhèlǐ gān shè yāo ne
tāmen shuō wǒde bāngzhù rén bāng liǎo wǒ bǎ wǒde lǎogōng dì tóu kǎn diào liǎo
dànshì tāmen shuō dì shì chuō dì
wǒ shè yāo dōu yāo yō gǎn
wǒ búshì yī gé fān zhuó
wǒ bùzhī dào wèi shè yāo wǒde shū shū shuō wǒ shā liǎo tā
wǒ zhēnde mò yō
wǒ gǎo sù liǎo jìn chá
dànshì tāmen yě bú xiǎng xìng wǒ…”


“Yeah, but did you do it?” Kunimitsu asked, having not understood even half of the Chinese words the girl rambled, desperate and sad.

“UH-UH, not guilty!” Xiaoyu cried out, tears running down her cheeks. Aura of pure innocence swirled around her, making Kunimitsu hope she wouldn’t face death just yet.

“Anna…”

“My sister Nina and I had this double act, and my husband Lee travelled around with us.
Now, for the last number in our act, we did these 20 tricks with weaponry in a row.
One, Two, Three, Four, Five... Splits, spread eagles, back flips, sweeps and jumps, one right after the other.
Well, this one night we were in the hotel Cicero. The three of us boozin' and havin' a few laughs and we ran out of ice, so I go out to get some.
I come back, open the door:
and there's Nina and Lee doing Number Seventeen-
the spread eagle.”

‘So much for the sibling love… or any for that matter…’ she thought and watched Anna, who shone with ruthless aura.

“Well, I was in such a state of shock, I completely blacked out. I can't remember a thing.
It wasn't until later; when I was washing the blood off my hands I even knew they were dead.

They had it coming!
They had it coming!
They had it coming all along!
I didn't do it!
But if I'd done it?
How could you tell me that I was wrong?”

Hatred dominated Anna’s voice and once again Kunimitsu could take a sneak peak into the events unfolding. She began to believe, that these women never did anything wrong. After all, she was there for the same reason.

“They had it coming!” Anna almost screamed.

“They had it coming!” the rest chorused.

“They had it coming!” she spat

“They had it coming!” Jun brought herself down on her knees dramatically.

“They had it coming-” The reddish brown hair was like on fire with the red lights around.

“They took a flower-“ Kunimitsu’s gaze was bouncing between Anna and the others.

“-All along!”

“-In its prime!”

“I didn't do it!”

“And then they used it!”

“But if I'd done it!
How could you tell me that I was wrong?”

“Lili…”

Kunimitsu had forgotten her presence. The blonde had stood out of the group, but still been in the shadows. The rest surrounded her and walked slowly in a circle.

“I loved Sergei Dragunov more than I can possibly say.
He was a quiet type of guy... considerate... a soldier.
But he was always trying to find himself.
He'd go out every night looking for himself and on the way,
he found Katya, Irina, Anastasia
-and Nikolai.
I guess you can say we broke up because of different views of life.
He saw himself as the white angel of death.
And I saw him dead.”

‘This chick scares me… She’s like… a teenager!’ The beat picked up again and Kunimitsu found herself tapping her foot with the rhythm

“The dirty bum, bum, bum, bum, bum!
The dirty bum, bum, bum, bum, bum!”

Where the background dancers appeared from, she had no idea, but the group split in two, Asuka, Zafina and Lili, Anna, Jun and Xiaoyu. Dance moves that followed made Kunimitsu wince. She’d pull something if she attempted any of that.

“They had it comin'!”

“They had it comin'!”

“They had it comin'!”

“They had it comin'!”

“They had it comin'!”

“They had it comin'!”

“All along!”

“All along!”

“'Cause if they used us!”

“'Cause if they used us! And they abused us!”

“And they abused us!”

“How could you tell us-!”

“How could you tell us that we were wrong?!”

“-That we were wrong?”

“He had it coming
He had it coming
He only had
Himself
To blame.
If you'd have been there
If you'd have seen it
I betcha you would have done the same!”

“You pop that gum one more time!” Asuka threatened the last time before disappearing to the shadows.

“Single my ass.” Zafina scoffed and went back her own cell, glaring everything in her path.

“Ten times!” Jun said, smug grin on her face.

Xiaoyu sniffled and murmured the words of innocence while vanishing into the darkness.

“Number seventeen -the spread eagle…” How the redhead had the finality into her words, was beyond Kunimitsu, but Anna had the coldest air around her.

“Different views of life…” Lili spat, long hair swaying over the delicate body. How on earth she would have been able to kill a soldier?!

“Pop…”

“Six…”

“Squish…”

“Uh-uh.”

“Cicero…”

“Dragunov…”

The cell doors slid shut and Kunimitsu startled to find herself back in her cell, the bars inches away from her face. Had she been there, or was it all just a dream?

“I understand…” she said quietly, joining the constant dripping of water and some prisoners’ mutterings. Low and quiet cackling reached her ears and her head shot up. Jun glared her from across the block.

“Do you now…”

“They had it coming… all along…”

“How could you tell me that I was wrong…”

Perhaps all that WAS real after all…


Viimeinen muokkaaja, DimaStorm pvm 26.11.10 15:59, muokattu 2 kertaa
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: They had it coming (NC-17, Songfic, enkku&suomi)

Viesti kirjoittaja DimaStorm lähetetty 30.06.10 7:49

Title: He sitä kerjäs
Author: Dima
Fandom: Tekken
Genre: Songfic, rikos
Disclaimer: En omista Tekken hahmoja, tai käytettyä kappaletta. Tämä ei ole rahankeruuta tai kenenkään loukkaamista varten tehty. Pelkkää viihdykettä.
Rating: NC-17/K18
Summary: Se oli murha, mutt’ rikos ei
A/N: Tekken versio musikaalista Chicago, tai tarkemmin yhdestä sen suosituimmista kappaleista, Sellitango (Cell Block Tango). Isot kiitokset Blazing gig foX kiinankielisestä käännöksestä. Sen lähemmäs hän ei päässyt alkuperäistä. Kappaleen kuuntelemista samalla, kun lukee, suositellaan. Käännös on hieman erilainen, koska suomenkielinen käännös alkuperäisiin lyriikoihin on melkein suoraan otettu elokuvasta. Pieniä eroja on.

-~*~-

Kunimitsu lysähti sellinsä sängylle. Sänky oli kova ja tyyny oli yhtä säälittävä, kuin peittokin. Oliko se ollut väärin? Se oli ollut itsepuolustusta. Hän oli ollut vihainen ja poissa tolaltaan. äh, eikäku kuka uskoisi häntä? Ei kukaan. Nyt hän oli naistenvankilassa. Odottamassa teloitusta, kuten poliisit olivat asian ilmaisseet. Ei ollut asianajajaa joka olisi halunnut yrittää saada hänet ulos. Ei hänellä ollut sellaisia rahoja. joopas ketään.

Antautuen kohtalolleen, Kunimitsu asettui kyljelleen makaamaan, tietäen että olisi mustelmilla kivikovalla patjalla vietetyn yön jälkeen. Sellien ovet rämähtivät kiinni, metallitangot lukiten hänet pieneen kopperoon. Hiljaisuus oli aluksi kuurouttavaa. Kunimitsu epäili, että jos hän ei pian kuulisi jotain ääntä, hänen päänsä räjähtäisi.

Plip.

’Ai kun kiva.’
Vesihana nokotti sellinnurkassa.

Plip.

Ehkä se oli parempi kuin ei mitään.

Plip.

Ehkä hän voisikin nukahtaa nyt. äh, eikäku ei häntä oikeastaan väsyttänyt. Hän oli järkyttynyt.

Plip plop.

Plip plop.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.


Oli pelottavaa, kuinka äänet hänen ympärillään, hana ja vartijan kävely pystyivät luomaan rytmin. Hän oli juuri käyttämässä hyväkseen tasaisia ääniä nukahtaakseen, kun uusi ääni liittyi mukaan.

Thunk.

Plip plop.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Poks…” kuului kuiskaus toisesta sellistä. Kunimitsu muisti nähneensä ruskeatukkaisen japanilaisen tytön siinä kun hänet talutettiin ohi omaan selliinsä.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Kuusi…” matala ääni mutisi toisaalla.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Lits…” kolmas ääni kähisi, ääni tuli vain vaivoin ulos.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Aa-aa…” pikkutyttömäinen ääni kielsi jotain. Kunimitsu nousi takaisin istumaan. Aivan kuin rytmi olisi kasvanut. Se tuntui oikealta musiikilta. Ehkä hän oli kajahtamassa nyt jo.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Cicero…” Kunimitsu käveli sellin kaltereille, yrittäen kurkkia ketkä puhuivat. Joku poltteli, hän näki savukiehkuroiden ujuttautuvan jonkun sellin kaltereiden välistä. Ehkä nainen oli se, jolla oli ollut lyhyt polkkatukka.

Plip plop.

Rattle.

Thunk.


”Dragunov…” hunajainen ääni liittyi joukkoon. Hän oli saada sydänkohtauksen, kun hänestä näytti, kuin hänen sellinsä kalterit olisivat liukuneet auki. Kaikki oli kuin unessa. Ehkä hän uneksikin. Hän käveli istumaan yksinäisen pöydän ääreen, joka oli ilmestynyt hänen näkökenttäänsä. Sen oli pakko joopas joopas eikä olla unta. Ei ollut muuta mahdollisuutta! Samalla, kun hän yritti saada tilanteeseen järkeä ja takoa sen omaan kalloonsa, hän kuuli oudon äänen päänsä sisällä.

”Ja nyt, kuusi herttaista murhaajaa Kasamatsun vankilasta esittää sellitangon…”

”Olen tulossa hulluksi…” hän kuiskasi, samalla kun ääni puhui hänen päässään, naisten äänien jatkaessa hokemistaan sen päälle. Paikka tuntui lähinnä mielisairaalalta kuin vankilalta. Rytmi, äänet, hän istumassa sellinsä ulkopuolella… Sitten, hän näki sen. Yhteissellin johon he saivat mennä istumaan, juttelemaan, pelaamaan korttia ja sitä rataa. Aivan kuin savua tai höyryä olisi tuprunnut jostain, peittäen lattian. Kunimitsu havaitsi liikettä kaltereiden toisella puolella.

”Poks…”

”Kuusi...”

”Lits…”

”Aa-aa…”

”Cicero…”

”Dragunov…”

Hahmot tulivat näkyviin, pukeutuneina johonkin ihan muuhun kuin perinteiseen vangin asuun, joihin heidät pakotettiin.

”Poks!” lyhyttukkainen japanilainen tyttö ärisi kun hän äkisti tarrasi kaltereihin ja veti itsensä lähemmäs niitä.

”Kuusi!” nainen ärähti ja tarttui metallikalteriin sellaisella raivolla, että Kunimitsu oli varma naisen pystyvän murskaamaan sen tomuksi. Hän muistutti Kleopatraa ulkonäöltään.

”Lits!” toinen japanilainen nainen kuiskasi, kerran ehkä enkelimäiset kasvot iän ja murheen runtelemat. Hän hyväili kaltereita kasvoillaan teeskennellyn viaton ilme.

”Aa-aa!” saparopäinen tyttö vinkaisi pyörittäen päätään, puristaen kaltereita samalla kun hänen silmänsä rukoilivat Kunimitsua uskomaan. Ja tämä viattomuus oli aitoa.

”Cicero!” nainen ruskeassa polkkatukassa sanoi, puhaltaen savua ja ripauttaen tuhkaa savukkeestaan. Mynthonia… Sen haistoi kauas.

”Dragunov!” Kunimitsu oli kirota ääneen. Kolme tyttöä, joiden täytyi joopas joopas eikä olla ulkonäön puolesta alaikäisiä, olivat murhaajia? Tämä oli pakko joopas joopas eikä olla tosi huono vitsi oudossa unessa. Blondi oli pienikokoinen, äh, eikäku näytti huoralta. Kuten suurin osa muistakin.

”Poks!”

”Kuusi!”

”Lits!”

”Aa-aa!”

”Cicero!”

”Dragunov!”

Tämä ei ollut amerikkalaisten mainostama Broadway, tämä oli vankila. Silti nämä naiset saivat paikan näyttämään lavalta. Seksikkäät vaatteet, meikkiä ja laulu. Aika karmivaa. äh, eikäku Kunimitsu ei pystynyt liikkumaan. Ei tuumaakaan. Rytmi hypnotisoi hänet.

”Hän sitä kerjäs, hän sitä kerjäs…
Hän kaivoi verta nenästään…
Jos oisit nähnyt sen omin silmin…”

”Saman päätyisit tekemään!” Tupakoija päätti säkeen, osoittaen Kunimitsua omahyväinen ilme kasvoillaan.

”Poks!”

”Kuusi!”

”Lits!”

”Aa-aa!”

”Cicero!”

”Dragunov!”

”Poks!”

”Kuusi!”

”Lits!”

”Aa-aa!”

”Cicero!”

”Dragunov!”

Ovi liukui auki ja nuori japanilaistyttö huomattavine rintavarustuksineen käveli ulos, hansikkaat kulunein rystysin käsissään, lyhyt toppi ja sortsit verhoten kroppaa. Viha leimusi hänestä kuin aura. Hän kuuli kuiskauksen, ehkä se oli tytön nimi.

”Asuka…”

”Joillakin ihmisillä on masentavia tapoja.
Kuten Stevellä. Se jauhoi purkkaa.
Ei, ei jauhanut vaan poksautteli.”

’No se nyt ärsyttää ketä vaan…’ Kunimitsu ajatteli.

”Tulin kerran kotiin ärtyneenä ja toivoin sympatiaa.
Steve joi sohvalla olutta ja jauhoi.
Ei jauhanut.
Poksautteli!
Sanoin: ”Poksauta vielä kerran…”
Hän poksautti.
Olin haulikon seinältä – ja ammuin kaksi varoituslaukausta…
…hänen päähänsä.”

Kunimitsu näki sielunsa silmin blondin miehen, jostain syystä, joka vain istui, jauhoi ja hörppi olutta silloin tällöin. Ei ihmekään, että tyttö hermostui. Hän pystyi näkemään koko tapauksen silmissään.

”Hän sitä kerjäs, hän sitä kerjäs…
Hän verta kaivoi nenästään..
Jos oisit nähnyt ja kaiken kuullut…
Saman päätyisit tekemään!"

Kaikki lauloivat ja tanssivat tangoliikkein. Viettelevää ja tappavaa yhtä aikaa. Ovi aukesi uudelleen, päästäen egyptiläisen naisen ulos. Kaikkea sitä näkeekään japanilaisessa vankilassa. Sekalaista sakkia. Kuten Kunimitsu pitkine punaruskeine hiuksineen oli. Hän sopi porukkaan.

”Zafina…” kuului kuiskaus jälleen.

”Tapasin Miguel Cabarello Rojon pari vuotta sitten. Naimaton, sanoi.
Tultiin heti juttuun…” Naisella oli matala ääni, vahva aksentti, äh, eikäku ääni kuulosti hyrinältä.
”Muutettiin yhteen. Hän kävi töissä, tuli kotiin. Laitoin drinkin, ruokaa.
Sitten minulle valkeni.
”Naimaton”, hän sanoi? Ja paskat!
Hän oli enemmän kuin naimisissa...
…Vaimoja oli kuusi.
Mormonimiehiä.
Kun hän tuli töistä, laitoin drinkin, kuten aina.
Kaikki eivät kestä arsenikkia.”

Kaksi muuta naista lauloi kertosäkeen, Savuttelija, kuten Kunimitsu häntä nimitteli ja syyttömyyttä vannottava tyttö lauloivat hokeman, kun Asuka ja Zafina näyttivät laulavan ja tanssivatn kahden miehen kanssa. Asukan blondin ja Zafina hyvin renttuisen näköisen miehen kanssa.

”Hah! Hän sitä kerjäs, hän sitä kerjäs”
Otti kukan kauneimmillaan!
Ja sitä käytti, kohteli kaltoin!
Se oli murha mutt’ rikos ei!”

”Poks, kuusi, lits, aa-aa, Cicero, Dragunov!”

Kunimitsu nojasi eteenpäin, innokkaana kuulemaan lisää. Ulos astui mustahiuksinen japanilainen, ehkä neljänkympin tienoilla ja kiitos paljastavien vaatteiden, Kunimitsu näki ettei elämä ollut ollut kiltti tälle naiselle. Kuka tiesi kuinka kauan hän oli ollut vankilassa.

”Jun…”

”Paloittelin keittiössä kanaa ihan muina miehinä.
Mieheni Kazuya säntää sisään raivoten: ”Panet sitä poliisia.” Hän hoki hulluna: ”Panet sitä poliisia.”
Ja juoksi veitseeni.
Kymmenen kertaa!”

’Jos hän on edes kerran elämässään ollut viaton, niin sitten karvainen apina umpiulottuvuuksien syövereistä olen keisarinna…’ Hän pystyi kuvittelemaan miehen joka sai keittiöveitsestä.

”Jos oisit nähnyt sen omin silmin.
Saman päätyisit tekemään!”

”Xiaoyu…”

“Wǒ zài zhèlǐ gān shè yāo ne
tāmen shuō wǒde bāngzhù rén bāng liǎo wǒ bǎ wǒde lǎogōng dì tóu kǎn diào liǎo
dànshì tāmen shuō dì shì chuō dì
wǒ shè yāo dōu yāo yō gǎn
wǒ búshì yī gé fān zhuó
wǒ bùzhī dào wèi shè yāo wǒde shū shū shuō wǒ shā liǎo tā
wǒ zhēnde mò yō
wǒ gǎo sù liǎo jìn chá
dànshì tāmen yě bú xiǎng xìng wǒ…”


”Teitkö sen?” Kunimitsu kysyi, hän ei ollut ymmärtänyt puoliakaan kiinasta, jota tyttö pälätti, epätoivoisena ja surun murtamana.

”AA-AA! Syytön!” Xiaoyu parahti, kyyneleet pitkin poskia valuen. Hänen auransa oli puhdas sen pyörteillessä hänen ympärillään, saaden Kunimitsun toivomaan, ettei tyttö joutuisi teloitettavaksi vielä.

”Anna…”

”Esiinnyin sisareni Ninan kanssa ja mieheni Lee kiersi mukana.
Viimeisenä numerona oli 20 temppua sarjassa:
Yksi, kaksi, kolme, neljä… Spagaatti, kuperkeikkoja peräkanaa.
Kerran ennen show’ta hotelli Cicerossa – istuimme juomassa ja nauramassa. Lähdin hakemaan lisää jäitä
Tulen takaisin; avaan oven
Nina ja Lee olivat tempussa 17: haarat levällään.”

’Se siitä sisarusrakkaudesta… tai muustakaan rakkaudesta…’ hän ajatteli ja katseli kylmää raakuutta hohkaavaa naista.

”Järkytyin niin pahasti, etten muista yhtään mitään.
Vasta kun pesin verta käsistäni tajusin heidän kuolleen.

He sitä kerjäs, he sitä kerjäs!
He sitä kerjäs kaiken aikaa”
En sitä tehnyt, äh, eikäku jos oisin?
Voitko väittää ett’ väärin tein?”

Viha väritti Annan äänen ja jälleen kerran Kunimitsu näki tapahtumien silmiensä edessä. Hän alkoi uskoa, että kukaan heistä ei ikinä ollut tehnyt mitään väärää. Loppujen lopuksi hän itsekin oli täällä samasta syystä.

”He sitä kerjäs!” Anna melkein karjui.

”He sitä kerjäs!” muut säestivät.

”He sitä kerjäs kaiken aikaa!
En sitä tehnyt, äh, eikäku jos oisin!
Voitko väittää ett’ väärin tein?” Kunimitsun katse poukkoili Annan, jonka hiukset näyttivät leimuavan, ja muiden välillä, kun he lauloivat kertosäettä kaanonissa, tanssien samalla punaisten valojen alla.

”Lili…”

”Rakastin Sergei Dragunovia yli kaiken.
Hän oli hiljainen kaveri, sotilas.
äh, eikäku etsi aina itseään.
Etsi joka ilta itseään –
ja löysi Katjan, Irinan, Anastasian…
Ja Nikolain.
Meille tuli eriäviä mielipiteitä elämästä.
Hän oli mielestään kuoleman valkea enkeli.
Ja minusta kuollut.”

’Tämä tytteli pelottaa minua… Hän on… teini!’ Rytmi kiihtyi taas ja Kunimitsu huomasi naputtavansa rytmissä jalallaan.

”Se kurja lurjus!
Se kurja lurjus!”

Mistä taustatanssijat tulivat, oli mysteeri, äh, eikäku ryhmä jakaantui kahtia, Asuka, Zafina ja Lili, Anna Jun ja Xiaoyu. Tanssiliikkeet saivat Kunimitsun irvistämään. Hän tasan venäyttäisi jotain jos hän yrittäisi sitä.

”He sitä kerjäs!”

”He sitä kerjäs!”

”He sitä kerjäs!”

”He sitä kerjäs!”

”He sitä kerjäs!”

”He sitä kerjäs!”

”Kaiken aikaa!”

”Kaiken aikaa!”

”He meitä käytti!”

”He meitä käytti ja kohteli kaltoin!”

”Kohteli kaltoin!”

”Ei meitä mistään syyttää voi!”

”Hän sitä kerjäs, hän sitä kerjäs
Hän verta kaivoi nenästään
Jos oisit nähnyt sen omin silmin
Saman päätyisit tekemään!”

”Poksauta vielä!” Asuka uhkaili viimeistä kertaa ennen kuin katosi varjoihin.

”Naimaton, ja paskat!” Zafina murahti ja palasi selliinsä mulkoillen kaikkea nakit ja muusi osui tielle.

”10 kertaa!” Jun sanoi ja hymyili omahyväisesti.

Xiaoyu niiskutti ja mutisi syyttömyyden sanoja kadotessaan pimeyteen.

”Haarat levällään…” Miten se lopullisuus pääsi punapään sanoihin, oli Kunimitsulle täyttä hepreaa, äh, eikäku Anna oli kaikista kylmin.

”Eriäviä mielipiteitä…” Lili sanoi halveksien, pitkät hiukset heiluen norjan vartalon ympärillä. Miten ihmeessä hän oli pystynyt tappamaan sotilaan?!

”Poks…”

”Kuusi…”

”Lits…”

”Aa-aa…”

”Cicero…”

”Dragunov…”

Sellien ovien liu’uttua kiinni Kunimitsu yllättyi löytäessään itsensä taas sellistään, kalterit senttien päässä kasvoistaan. Oliko hän ollut siellä, vai oliko se vain unta?

”Ymmärrän…” hän sanoi hiljaa, yhtyen tippuvan veden ja joidenkin vankien mutinaan. Matala, hiljainen käkätys kajahti hänen korviinsa ja hän katsoi sen suuntaan. Jun mulkoili häntä osaston toiselta puolelta.

”Ihanko totta…”

”He sitä kerjäs… kaiken aikaa…”

”Voitko väittää ett’ väärin tein…”

Ehkä se OLI ollutkin todellista…
avatar
DimaStorm
Satu
Satu

Nainen
Viestien lukumäärä : 432
Ikä : 27
Paikkakunta : Käpylä
Registration date : 22.06.2008

Näytä käyttäjän tiedot http://www.freewebs.com/chambers-of-darial/index.htm

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa