Katso peiliin veli-rakas! (PG-7, TH, T&B)

Katso peiliin, veli-rakas!

Title: Katso peiliin, veli-rakas!
Author: VarjoHiiri
Pairing: Bill&Tom (tokio hotel)
Rating: PG-7 (tai jotain sen suuntaista..)
Fandom: Tokio Hotel
Genre: twincest, fluff
Disclaimer: En omista tokio hotelin poikia vaikka kovasti haluaisinkin, he omistavat itse itsensä. tyttönen vain leikkii
Beta: LSD_ ja Wild (pikabeta mesessä)
Warnings: sisältää twincestiä, joskin lievää
summary: kaksoset tykkää toisistaan, mutta eivät osaa ilmaista sitä ennen kuin tyhmähkö toimittaja hieman avittaa.
A/N: Tuli vain idea, kun kuuntelin kavereiden hölinää ruokatunnilla, ja siitä se sitten lähti... Kommentit ois jees, mutta kaikki "ne ei oo mitään v*tun homoja, byääh!" voipi jättää kirjoittamatta. Mulle ei tuu kaipuu niiden perään.

(alkaa Billin PoV:lla, vaihtuu sen jälkeen "kappaleittain", selkeydestä... mene ja tiedä...)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Päivällä:

Bill Kaulitz lojui sohvalla erittäin epäelegantisti erään roomalaisen hotellin ylimmässä kerroksessa, huoneessa jonka hän jakoi veljensä kanssa. Billiä mietitytti. Huominen keikka, tämän päiväiset haastattelut ja eilinen fanitapaaminen; lähinnä Billiä kuitenkin mietitytti Tom, oma iki-ihanainen, identtinen kaksoisveli. Poika tuhahti ärtyneesti, Tom oli viime päivinä - okei, viime viikkoina - käyttäytynyt jotenkin oudosti. Bill ei osannut sanoa miten, mutta kuitenkin. Hänhän se kaksosensa tunsi, jos kuka. Yleensä niin eloisa ja aina ylivilkas Tom oli muuttunut hiljaiseksi ja juroksi. Tähän asti suurimman osan ajasta Bill oli tuntenut puoliskonsa mielialat varsin hyvin, mutta nyt hänellä ei ollut hajuakaan mitä toisen päässä liikkui. Pohdiskeltuaan hetken, Bill huokaisi syvään ja yritti keskittää ajatuksensa tulevaan haastatteluun, joka olisi jo kolmas tänään. Kyseinen toimittaja oli tunnettu yllättävistä kysymyksistään ja Bill epäili että jonain varomattomana hetkenä mihin tahansa sellaiseen kysymykseen vastaaminen ajattelematta, voisi olla hyvin noloa. Siis varsinkin jos sattuisi päästämään suustaan jotain ulos sensuroimatta sitä ensin.

---

Kolme kerrosta alempana hotellin tupakkahuoneessa, Tom Kaulitz sytytti kolmannen savukkeen peräjälkeen. Hän harjoitteli parhaillaan savurenkaiden puhaltamista nenän kautta ja odotteli haastattelun alkua. Poikaa ei jaksanut tällä hetkellä kiinnostaa juuri mikään muu, kuin se että onnistuisi olemaan ajattelematta mitään. Poikaa ei jaksanut kiinnostaa edes kaksi vähäpukeisesta sveitsitärtä huoneen toisella puolella. Hän tuhahti hiljaa, miettien samalla miten pääsisi mahdollisimman nopeasti ulos huoneesta, toisen tytön lähtiessä kävelemaan hänen istumapaikkaansa kohti. Tom tumppasi tupakan nopeasti ja nousi venytellen ylös lähteäkseen. "Hei oota!" Tyttö huudahti, "Ei kai sulla minnekkään nyt noin kiire ole?" Tämä keikisteli kaikkea-muuta-kuin-viekoittelevasti, Tomin edessä. "Itse asiassa, on mulla. Että anteeks vaan kovasti.." Tom puuskahti kiukkuisesti, sivuutti tytön nopeasti ja poistui huoneesta, pamauttaen oven perässään kiinni turhankin kovaa, tietäen olleensa töykeä, mutta välittämättä siitä. Käytävällä hän törmäsi Georgiin, joka oli tullut etsimään häntä haastattelun takia. Gustav ja Bill kuulemma saapuisivat kohtapuoliin.

---

Saapuessaan Gustavin kanssa haastatteluhuoneeseen, Bill heittäytyi sohvalle Tomin ja Georgin väliin, toisen valloittaessa viereisen - ja viimeisen - nojatuolin hänen nenänsä edestä. Lähes välittömästi Tom kiipesi Billin sylin kautta hänen ja Georgin väliin. "Väistä veli-peikko! Mä tahdon keskelle." Bill voihkaisi kuuluvasti ja siirtyi sivummalle silmiään pyöritellen, antaen Tomille tilaa. "Pentu, mikä pentu..." Kesti hetken ennen kuin haastattelu pääsi alkuun ja pojat ehtivät rauhoittua Gustavin näytettyä Georgille kieltä, ja tämän ruvettua esittelemään edellämainitulle kansainvälisiä käsimerkkejä. Sanomattakin selvää että kaksoset repesivät totaalisesti. Ensin tuli normaaleja kysymyksiä kuulumisista ja musiikista; miten tähän tilanteeseen on päädytty ja miltä se tuntui ja miten kaikki on vaikuttanut elämään ylipäätään. Billiä haukotutti, mutta hän vain puri huultaan yrittääkseen peittää sen. Tylsä, normaali haastattelu sittenkin. Ihan turhaan tuli stressattua. Bill ajatteli ja päästi ajatuksensa harhailemaan.

---

"Okei pojat, viimeinen kysymys." Naistoimittaja viimein hymyili koko hammasrivistönsä voimin. Kammottava harakka, Tom ajatteli ilkeästi ja toivoi samalla tämän hornan kuuseen. "Eli mikä teille on tärkeintä maailmassa? Ja musiikkia ei saa vastata!" Nainen liversi lipevästi ja räpytteli muka-flirttailevasti silmiään, Tomia puistatti sisäisesti. Hitto, akka oli ainakin neljävitonen. Yääh.

---

Pojista Gustav ehätti vastaamaan ensimmäisenä, "Perhe, mikäs loogisempaa." Georg kohautti olkiaan ja urahti yhtyvänsä edelliseen puhujaan, mutta vai kuvainnollisesti. Tom tyrskähti ja tökkäsi ystäväänsä kipakasti kylkeen. Bill mulkasi kaksikkoa pahasti ja mietti hetken ja sanoi sitten että hänenkin mielestään perhe on tärkein, samoin se että hän saa elää omaa elämäänsä juuri nyt. Poika kohautti olkapäitään ja väläytti hymyn, jonka hyvällä tahdolla saattoi tulkita ystävälliseksi. Muiden katseiden kääntyessä Tomiin, poika virnisti pirullisesti ja oli juuri vastaamaisillaan, kun Georg läimäytti kätensä tämän suulle. "Et hitto vieköön sano mitään sellasta!" Tämä älähti kauhistuneena. Tom yritti näyttää viattomalta, mutta ei sanottavammin onnistunut. Toimittaja punastui rajusti ja kiirehti sitten sanomaan hyvin nopeasti että asia tulikin jo selväksi. Kaikki olivat tyytyväisiä haastatteluun - paitsi ehkä toimittaja - ja alkoivat keräillä tavaroitaan lähteäkseen takaisin huoneisiinsa. Huomenna olisi pitkä päivä. Vielä nimmarit ja halit toimittajalle, jotka Tom yritti laistaa epäonnistuneesti, ja tämäkin haastattelu oli ohi. Billiä kuitenkin jäi vaivaamaan että mitä Tomin piti vastata. Eihän se voinut olla että sex, drugs and rock'n'roll, eihän?

Illalla:
(ei enää selkeästi kummankaan PoV)

Kaksosten lojuessa huoneensa lattialla kolmen aikaan yöllä korttia pelaten, Bill ei keskittynyt pelaamiseen lainkaan, vaan mietti yhä haastattelua ja kehitteli eri versioita siitä, mitä Tomin piti toimittajalle vastata. Jostain syystä asia oli jäänyt vaivaamaan häntä. Bill myönsi itselleen sen että Tom oli hänelle välillä muutakin kuin veli. Tämän hän oli joutunut myöntämään itselleen jo aikoja sitten. Hitto, mä taidan olla sairas, Bill ravisteli itseään henkisesti niskasta. Eihän omaan kaksoseen voi rakastua; poika ajatteli pahantuulisena.

---

Tomia väsytti sairaasti. Poika olisi jo halunnut mennä nukkumaan, mutta koska ei halunnut aiheuttaa Billille epäilyksen aiheita, pysyi yhä pystyssä. Pahus, Tom oli lätkässä omaan veljeensä. Hän oli huomannut sen erään keikan jälkeen kun Bill oli backstagella nukahtanut pää hänen sylissään. Tom muisti edelleen pakahduttavan tunteen joka oli vallannut hänet, Billin tuhistessa hänen sylissään rauhallisesti. Ja nyt poika pyrki käyttäytymään mahdollisimman normaalisti ettei toinen huomaisi sitä. Tom vilkasi ylös korteistaan ja huomattuaan Billin olevan ajatuksissaan, antoi hän katseensa levähtää hetken tässä kaikkea muuta kuin veljellisesti. Hitto, Bill on kaunis, täydellinen siroine piirteineen. Tom ajatteli ja ei voinut estää hymyn kohoamista kasvoilleen. "Että sä olet sulonen, kun sä oot ajatuksissas.." Hän laukaisi miettimättä, ennen kuin ehti purra itseään kieleen. Bill hätkähti, vilkaisi veljeään npeasti ja punastui sitten rajusti; myöskin Tom oli hulahtanut paloauton väriseksi, tajuttuaan mitä oli sanonut. No voi apinanräkä, poika sadatteli hiljaa mielessään.

---

Billin ajatukset laukkasivat tuhatta ja sataa, huomaamatta että Tomin tilanne oli samanlainen. Voi ei, apua! Mitä se tolla tarkotti, onko se huomannu? Nyt on kyllä pakko kysyä.. Ennen kuin Bill ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi, Tom lennähti punastellen ylös, "Tota, mä taidan tästä lähtee nukkumaan... Joo..." Tomia nolotti kaameasti. Voi luoja! Mikä hänelle oli tullut. Vaikka Bill pelkäsi Tomin reaktiota puhumiseen, hänen oli silti pakko kysyä. Mä olen viisaampi tämän jälkeen, poika yritti tsempata itseään.Poika käännähti lähteäkseen, mutta pysähtyi kuullessaan hiljaisen äänen takaansa;

"Tom, oota. Sä et vastannu sillon päivällä, mikä sulle on tärkeintä maailmassa?"

Bill puri huultaan, noniin, nyt se oli sanottu. Syteen tai saveen. Tom kääntyi hitaasti ympäri ja jäi tuijottamaan veljeään. Bill tunsi punastuvansa uudelleen. Pojat tuijottivat toisiaan hetken hiljaisuuden vallassa, kunnes Tom viimein hymyili, poika oli päättänyt ottaa riskin että menettäsi toisen ehkä lopullisesti vastattuaan. "Katso peiliin, veli-rakas.." Bill lennähti pystyyn, voi ei, a-pu-a! Mitä se nauraa, mitä mulla on naamassa?! Poika pyrähti peilin eteen ja jäi tuijottamaan kuvajaistaan. Öh, mitä ihmettä Tom oikein tarkotti? Toisella puolella huonetta vanhempi kaksosista mietti hetken kuinka pöljä hänen veljensä toisinaan olikaan. Billin yhä tuijottaessa kuvajaistaan hämmentyneen näköisenä, Tom käveli hiljaa tämän taakse.

---

Bill hätkähti tuntiessaa kädet lanteillaan. Hän huomasi toiset peiliin ilmestyneet pojan kasvot, melkein samanlaiset kuin hänellä. Tom kietoi varovasti kätensä Billin ympärille, varoen säikäyttämästä tätä. Nojaten leukaansa nuoremman hartiaan hän katseli heitä hetken hiljaa. "Sä kysyit, että mikä mulle on tärkeintä..." Bill pidätti huomaamattaan hengitystä odottaessaan jatkoa. Tom hymyili kun huomasi toisen jännityksen ja painoi kevyen suukon veljensä kaulalle. Bill hengähti hiljaa ja tajuten viimein jatkaa hengittämistä. Tom irroitti sitten toisen kätensä hänen ympäriltään ja osoitti peiliin. "Tuo." Bill tuijotti peiliin lumoutuneena, lähes uskomatta silmiään. Tom osoitti häntä! Hän oli Tomille maailman tärkein asia. "Jokaisella meistä on elämä, ja sinä olet minun." Tom kuiskasi hiljaa Billin korvaan, niin että tämä hätinä kuuli; kietoen sitten molemmat kätensä tiukasti pikkuveljensä ympärille. Bill olisi voinut kuolla onnesta, miten kauan hän olikaan halunnut kuulla jotain tuollaista Tomin huulilta. Hän katseli hetken heidän kuvaansa peilistä ja teki sitten päätöksensä. Syteen tai saveen, mä elän vaan kerran, hän päätti tomerasti.

---

Bill irrotti lempeästi Tomin kädet ympäriltää ja kääntyi tätä kohti. Tom tuijotti veljeään epätietoisena. Ei, Bill ei pidä musta niin.. Tomin ajatuksen katkesivat toisen kietoessa kätensä hänen kaulaansa. Bill tapitti Tomia hetken suoraan silmiin lähes identtisillä suklaa silmillään, hymyili sitten ujosti ja halasi veljeään tiukasti. "Mä rakastan sua, Tom Kaulitz. Niin veljenä ku muutenkin. Sä olet mun koko maailmani." Tom henkäisi hiljaa ja vastasi Billin halaukseen rutistamamalla tätä tiukasti. "Ja mä rastan sua veli-peikko. Ihan aina." Hetken huoneessa oli täysin hiljaista, kaksosten vai halatessa toisiaan tiukasti. Kuin eivät ikinä aikoisi laskea irti. Uskomatta vielä itsekkään kunnolla, että sai vastakaikua tunteilleen toiselta ja että toinen oli siinä oikeasti vain häntä varten. Viimein Tom vetäytyi hieman halauksesta, Bill vilkaisi veljeään kummastuneena. Mutta ei ehtinyt sanoa mitään tuntiessaa kevyen kosketuksen huulillaan. Tom painoi varovasti huulensa Billin huulille, kuiten peläten veljensä särkyvän kovemmasta kosketuksesta.

---

Pojat suutelivat hetken, tutustuen toisiinsa tällä uudella,mutta paljon kiinnostavammalla, tavalla. Lopulta Bill ei enää kestänyt, vaan irrottautui veljestään ja hautasi kasvonsa tämän kaulaan. Tom siliteli hiljaa veljensä selkää ja kuiskasi sitten tämän korvaan, "Tuu jooko nukkuu mun viereen..." Bill vetäytyi hiljaa kauemmas veljestään ja hymyili tälle. "Okei.." Tom hymyili leveästi, otti sitten Billiä kädestä ja yhdessä pojat kävelivät nukkumaan.

Aamulla:

Tom Kaulitz heräsi siihen että aurinko paistoi kirkkaasti, suoraan hänen silmiinsä. Tuhahtaen poika käänsi kylkeään ja hätkähti tuntiessaan jotain lämmintä painautuvan itseään vasten. Bill. Hetken Tom vain tuijotti kaksostaan, miettien mahtoiko nähdä unta. Kunnes edellisen illan tapahtumat vyöryivät hänen muistiinsa. Tom punastui mielihyvästä, mun ikioma kaunis enkeli-veljeni, hän ajatteli liikuttuneena. Tom painoi hiljaa pienen suukon veljensä otsalle varoen herättämästä tätä. Seuraavaksi Tom vilkaisi herätyskelloa, joko olisi aika nousta ylös? Jaa, vasta viisi? Poika hymyili unisesti, enää edes aurinko ei häirinnyt häntä. Tom kiskoi peiton onnellisena takaisin molempien poikien ylle ja käpertyi mahdollisimman lähelle Billiä. "Mä rakastan sua, Bill. Ja mä lupaan sulle että me ollaan aina yhdessä. Että meillä on aina toisemme. Ihan aina.." Tom kuiskasi ja kietoi kätensä Billin ympärille, nukahtaen tyytyväisenä veljensä vierelle kesken lauseen. Unissaan Bill Kaulitz hymyili raukeasti ja vaipui syvemmälle uneen.

The End


A/N: ei saa tappaa, ensimmäinen ficcini.

No täähän on hyvä

No kai se on. Mä luen tekstini noin sataanviiteen kertaan ennen kun postaan ne.
Mä olen itseeni kohdituva perfektionisti. Mä en osaa julkasta sellasta mikä ei mun mielestä toimi kunnolla.
Mä hion kaikkee niin pitkään ettei siinä oo enää mitään parannettavaa.
Ja sinähän tämän esiluit silloin aikanaan.
Kun pakotin. ^^

~Varjo