Naruto: Näiden veristen silmien takana (K-18, draama, WIP)

Title: Näiden veristen silmien takana
Author: Dima
Genre: Draamaa ja ehkä ripus romantiikkaa.
Rating: NC-17
Warnings: Verenvuodatusta, julmaa huumoria, seksiä, tyhmyyttä, väkivaltaa ja sisäsiittoisuutta, eikä välttämättä tässä järjestyksessä.
Disclaimer: En omista Naruto-hahmoja tai universumia, enkä myöskään kappaleita, joita olen käyttänyt inspiroimaan. Leikin näillä vain hetken, en tee rahaa.
Summary: Kaikki mikä koskee Uchiha-klaania, on aina veristä. Pakene ja elä pelossa. Palaa ja elä yksinäisydessä.
A/N: Juoni uusittu! Jätti-isot kiitokset DancerInTheDark101. Nimestä ja avusta potkaista tämä käyntiin. Ja toiset kiitokset persiille potkimisesta Afenille =).
Tarinan teemakappale: Ring Frei – Lafee
Prologin teemakappaleet: Daylight of Konoha ja The 5th’s Fight – Toshiro Masuda.
____________________________________________

Prologi

Tsunade luuli saavansa rokulipäivän ja oli juuri hörppäämässä sakepullostaan, kun hänen huoneensa ovi jymähti auki ja Shizune marssi sisälle kasa kansioita ja kääröjä sylissään, pamauttaen ne seremonioitta pöydälle. Sannin tunsi maailmanlopun päänsäryn alkavan halkoa kalloaan. Hän välitti Shizunesta, oikeasti, mutta joskus tämä saisi höllätä tahtia. Viides oli paiskinut hommia niska limassa vaikka kuinka kauan, aamusta iltaan, kuunnellut Naruton ulinaa surkeista tehtävistä ja paikkaillut muutamia poikia, kun he olivat erehtyneet aukomaan päätään Sakuralle.

”Joko taas? Enkös minä äsken tällaisen samanlaisen pinon saanut jo alta?”

Shizune murahti vastaukseksi ja nappasi Viidennen pullon pois. Sannin ärisi ja yritti napata sen takaisin, mutta kerrankin hänen fysiikkansa petti asiassa. Pino oli valmiiksi hutera, ja jos hänen ultra-isot hinkkinsä olisivat osuneet siihen, koko hoito olisi ollut lattialla. Eikä nuori nainen olisi varmasti niitä kumartunut poimimaan. Tsunade huokaisi lannistuneena ja istahti alas. Shizune miltei hajotti oven saranoiltaan läimäistessään sen kiinni.

”Hilloviikot lähestyy tai jotain?” hän murisi nuoren naisen perään ottaessaan päällimmäisen käärön. Se oli livetä hänen näpeistään hätkähdyksen voimasta. Hän avasi sen nopeasti ja nousi suorempaan tuolissaan, ja oli pudota samassa rytäkässä.

Mitä enemmän hän sitä luki ja rullasi auki, sitä äimistyneempi hän oli. Kohta rullan välistä putkahti esille paperinpala. Paperi oli kartta ja Tsunade kohotti kulmiaan. Paperi näytti uitetulta. Se oli Konohasta peräisin, hyvinkin 10 vuotta vanha ja siihen oli piirretty summittainen reitti jonnekin hevonkuuseen.

Unohtaen hetkeksi vaarallisesti keikkuvan pinon, Nidaime läjäytti käärön ja kartan pöydälle ja pyörähti ympäri tuolillaan. Ikkunan takana, lähistöllä olevassa puussa loikoi juuri oikea mies lukemassa tähän tehtävään. Hän nousi ylös ja kopisteli akkunan ääreen ja kiskaisi sen auki. Ulkona oli lämmin kesäpäivä ja tuuli henkäili puitten latvoissa, säestäen lintujen laulantaa. Joka kohta häiriintyisi.

”KAKASHI!” Tsunade karjaisi. Kyseinen jounin horjahti ja oli pudota puusta, mutta kirjaansa hän ei ehtinyt saada kiinni. ”SINUN JA TIIMISI TAKALISTOT TÄNNE N.Y.T!” Kakashi heilautti kättään ja poistui paikalta – vain palatakseen noutamaan rakkaan kirjansa. Hokage kajautti ikkunansa kiinni, toivoen, että Kakashi käyttäisi oveakin joskus. Hänen pöytänsä luota kuului rimahdus sekä sarja kolahduksia ja rullaavia ääniä.

~*~

”No sehän kesti,” Tsunade totesi ja tarkasteli nelikkoa edessään. Yamato ei lähtisi tällä kertaa mukaan. Sakura oli yhä työvaatteissaan, hän oli ollut paikalla miltei välittömästi Tsunaden ilmoituksen jälkeen. Sai näytti passiiviselta, kuten aina. Kakashi… Miehen ilmeistä ei ottanut kukaan selvää, mutta mahdollisesti tylsistyneen utelias. Naruto oli raahattu paikalle suoraan Ichirakusta, joten hänen mahansa kurina oli järkyttävää. Jopa Sai näytti yllättyneeltä. Hänen vasen kulmansa liikahti millin verran.

”Paras kertoa äkkiä, baa-sama, mulla on nälkä dattebayo!”

”Kuulemme sen kyllä, Naruto, nyt kita kiinni. Sain viestin vanhalta ystävältä ja liittolaiselta, Kazekagelta.”

”Gaaralta?! Kerrokerrokerro- ÄGH!” Sakura niittasi Narutoa päälaelle nyrkillä ja kettupoika vaikeni hölöttämästä. Enää kuului vain uikutusta.

”Kiitos, Sakura. Gaara on ollut kirjeenvaihdossa nuoren naisen kanssa jo vuoden verran. Nainen ei tiedä missä hän itse tarkalleen ottaen asuu, koska hänen sukunsa on asunut samassa paikassa sukupolvia. Kaksoiskyläksi sitä on muinoin kutsuttu. Mutta, takaisin astialle. Gaara pyysi minua lähettämään pienen ryhmän tähän kyseiseen paikkaan, etsimään tätä naista.”

”Täh! Gaara ei uskalla lähettää ketään omasta kylästään etsimään tyttöystäväänsä?”

”Jos haluat ilmaista asian typerästi. Naisen kylässä on entinen konohalainen, joka haluaisi mahdollisesti palata kylään. Hänen mukanaan lähtisi kyseisen ninjan lapsi sekä yksi turvapaikanhakija. Kylä alkaa olla vaarallisessa paikassa ja nainen haluaisi nähdä Gaaran henkilökohtaisesti.”

”Eli, me haemme tämän naisen ja muut henkilöt pois kylästä, viemme tämän Gaaran luo ja tuomme loput Konohaan.”

”Näin juuri.”

”Okei.”

”Kakashi-sensei! Et ole tosissasi!”

”Nainen on kylän ensimmäisen johtajan tytär. Turvapaikanhakijana mukaan lähtee toisen johtajan tytär. Konohalainen on kylän suojelija yhdessä tämän nelikon kanssa.”

”Ai. Se selittääkin paljon,” Sakura totesi ja alkoi miettiä, mitä tarvitsisi matkalle. Sai oli yhä vaiti.

”Konohalaisella ei ole tarkkaa kuvaa missä kylä sijaitsee, tämä on kartta, jonka hän piirsi sinne mennessään. Tarkkuus on toinen asia, sillä hän oli huonokuntoinen ja kulki summittaisesti. Hänen retkensä ovat varmistaneet ainakin tärkeimmän sijainnin. Rautamaa. Kylä sijaitsee vuorella, jättimäisessä jääkulhossa. Pakatkaa lämpimätkin vaatteet. Siellä on miltei jatkuvasti paukkupakkaset. Voitte poistua.”

~*~

Nelikko oli hiljaa pihamaalle asti, vain Naruton maha piti mekkalaa. Pihalla Kakashi nykäisi kartan esiin. Reitti todella oli vain summittaisesti piirretty, mutta ainakin suunta oli selvillä. Kylästä, Koorigakure no sato, mikä tosin näytti lempinimeltä, oli piirretty reitit Sademaahan ja muutamiin pikkuisempiin maihin ympärillä.

”Eivät näköjään uskaltaneet mennä kauas, jos eivät osaisikaan takaisin,” Sakura totesi seuratessaan sormellaan pitkin reittejä.

”Jokin tässä nyt mättää, mutta käsky on käsky,” Kakashi tuumi kuivasti ja taitteli kartan taskuunsa. Ilma alkoi olla jo tukahduttavan kuuma, keskipäivä oli käsillä ja ennustettu helleaalto iskemässä pikkuhiljaa kynsiään Tulimaahan. Heidän tulisi siis etsiä nainen nimeltä Jään Anari, vaaleat hiukset ja siniset silmät. Jotenkin tehtävä tuntui jo nyt lannistavalta. Ensin helleaalto ja sitten jäätävän kylmää vuoristoilmaa. ”Tavataan portilla kahdenkymmenen minuutin päästä. Pakkaatte tarpeelliset. Ja Naruto, syö pikaisesti jotain tai säikytät jo koomapotilaatkin hereille tuolla elämöinnillä.”

”En mä sille mitään voi, dattebayo!”

Luku 1: Onko väärin janota rakkautta? Seurata intohimoa niin syvää?
Luvun kappaleet: Partners in Crime – Gerli Padar & Craving (I Only Want What I Can’t Have) – t.A.T.u.
A/N: Yleisön pyynnöstä XD Lisää tulee jahka koulutöiltäni ehdin kääntää ja kirjoittaa lisää. Käännän osan englanninkielisestä versiostani ja parantelen sitä sitten. Sen jälkeen kirjotan sen uudestaan enkuksi.
____________________________________________________________

8 vuotta sitten

Koko Uchiha-klaani juhli. Yksi heidän suurimmista lupauksistaan, Uchiha Shisui oli valinnut tuleva vaimonsa ja oli aika tehdä virallinen ilmoitus kihlauksesta. Nuorimies seisoi ylpeiden vanhempiensa kanssa korokkeella nokka pystyssä. Hän oli umpirakastunut siihen tyttöön, vaikkakin muutamat vastustivat, sillä he olivat joidenkin mielestä liian läheistä sukua toisilleen. Shisuin vanhemmat ja muu perhe oli kuitenkin enemmistössä hyväksymässä liittoa. Tytön perhe oli yllättäen harannut vastaan, mutta heidän mielipiteidensä yli oli jyrätty. Tytöltä itseltään ei kysytty mitään. Mitä tahansa tapahtuisikaan, tyttö olisi Shisuin.

Hän palasi nykyisyyteen, kun pitkä ja kurvikas nuori nainen nousi muutamat askelmat. Hänen kasvonsa peittyivät hänen lyhyisiin hiuksiinsa, mutta hänen hartiansa olivat jännittyneet ja hän muistuttikin lähinnä häkkieläintä, kuin nuorta teinityttöä. Hän oli Shisuita nuorempi, mutta jo muutaman vuoden päästä tarpeeksi vanha menemään hänen kanssaan naimisiin.

Koko aukiolle kokoontunut väkijoukko oli yhtä hymyä ja iloa. Yksi silmäpari oli kuitenkin täynnä kaunaa ja surua. Nuoren naisen katse haki juuri näiden silmien katsetta samalla, kun ehkä hieman surullinenkin ja iloton hymy hitaasti levisi hänen kasvoilleen. Shisui tarttui hänen käteensä ja painoi suukon siloiselle kämmenselälle ja nuorikko teeskenteli hymyilevänsä tulevalle sulhaselleen. Mutta tytöllä oli salaisuuksia, salaisuuksia jotka eivät olleet Shisuille eivätkä heidän vanhemmilleen tarkoitettuja. Mitäpä muutakaan hänellä olisi ollut, kuin salaisuuksia.

Shantilla oli lyhyt, revitty polkkatukka kehystämässä kasvojaan. Vain siellä täällä niskaa ja kaulaa myöden meni pidempiä ja taipuisia suortuvia. Hiukset olivat yhtä mustat, kuin Uchihoilla yleensä, eivätkä kasvotkaan olleet järin erikoiset. Hänellä oli tummanharmaat silmät, lyhyet tuuheat ripset, suora nenä ja siropiirteiset, sydämenmuotoiset kasvot. Hänen erikoisuutensa ulkonäössä oli hänen ruumiinrakenteensa, joka poikkesi tyypillisistä vähäkurvisista ja kevytrakenteisista Uchihan naisista. Hänen raajansa olivat pitkät ja hänellä oli hieman selkeitä lihaksiakin. Shantilla oli leveämpi lantio, kuin Shisuin äidillä ja jopa isommat rinnat kuin monen lapsen äideillä. Melkein.

Nämä kaksi piirrettä varjostivat hänen ninjauraansa. Häntä ei pidetty klaanin vanhimpien silmissä minään, sillä hän oli vain mitätön kunoichi. Kaikki olivat jo unohtaneet, mihin hän pystyi. Vain muutamat muistivat, ja he olivat hänelle tärkeitä. He kehuivat Shantin olevan vähintäänkin yhtä välkky, kuin klaanin ykköslupaus, Itachi ja levittivät huhuja, että Shanti olisi fyysisesti yhtä voimakas, kuin Legendaarinen Sannin Tsunade. Eivätpä he voineetkaan tietää totuutta, sillä Shanti piilotti kaiken. Klaani mollasi häntä koska hän oli nainen. Niinpä hän piilotti chakransa, antoi sen kiertää kovan kuoren alla hänen tiedonhankintakykyjensä ja tunteidensa kanssa, kunnes hänestä tuntui, että halkeaa, ellei päästä chakraa ulos. Oli vain kolme ihmistä, jotka saivat nähdä kuka hän todella oli ja kaksi näistä oli hänen vanhempansa.

~*~

Päästyään onnittelijoista ja juorukelloista eroon, Shanti kiiruhti läheiseen metsään, jonka reunassa hän asui. Hän tiesi, että metsässä olisi joku huhkimassa turhautumistaan pois. Saavuttuaan pienelle aukealle, hän aisti liikettä takaoikealla ja kumartui, väistäen potkun joka tuli kohti hänen päätään ja kunain, joka viisti hänen paitansa selkämystä, kun hän kiersi vartaloaan poispäin hyökkääjästä. Hänen oma säärensä osui vastustajaa niskaan ja samaan aikaan Shanti nykäisi sandaalinsa sivusta oman kunainsa. Sharingan välähti, hän pyörähti ja metalli kirskahti osuessaan metalliin. Itachi kumartui ja tarrasi Shantin säärestä kiinni ja kiskaisi tytön selälleen maahan yhdessä kuivien lehtien pöllähdyksessä. Häneltä jäi huomaamatta Shantin toinen jalka, joka ehti hänen omansa taakse ja vasta kun hän tunsi sandaalin karkean kankaan osuvan hänen polvitaipeeseensa, hän tajusi jysähtävänsä kohta naamalleen. Seuraavassa hetkessä he kumpikin retkottivat pitkin metsänpohjaa.

”En anna sinua Shisuille. Ikinä.”

”Ita-kun… Ikäiseksesi olet hiton omistushaluinen... En valita…” Shanti sanoi hitaasti, venyttäen sanojaan ja kurkotti kohti Itachia. Shanti itse oli hätinä kuudentoista ja Itachikin vasta hipoi neljäätoista. He näyttivät huomattavasti todellista vanhemmilta.

Itachi nousi kyynärpäidensä varaan ja mönki lähemmäs. Heti kun hän oli etäisyydellä, Shanti otti kiinni hänen ponnaristaan ja kiskoi nuorenmiehen lähemmäs ja suuteli tätä. Suudelma ei ollut ehtinyt kauaa kehittyä, kun kummankin kädet vaeltelivat jo toisen keholla malttamattomina. Itachi oli alta aikayksikön saanut kätensä Shantin paidan alle ja liiveihin, eikä Shantin käsien kulkureitti ollut hitaimmasta päästä.

Shanti katkaisi suudelman ja änki istualleen. Kohta tieltä pois lensivät paidat ja liivit ja samaa vauhtia kunai- ja shurikenkotelot.

”Älä muuten unta näe, tänään et ole päällä…” tyttö murisi ja yllätti Itachin kaatamalla tämän alleen ja istui sitten tämän lantion päälle. ”Hei!” Shanti älähti, kun Itachi onnistui puraisemaan hänen toista rintaansa, eikä niin hellästikään. ”No sinähän olet tuhma poika tänään…”

”Mitä? Luulin että pidät pahoista pojista.”

”Joku jos kuulisi sinut tällaisena, saisi kohtauksen.”

”No kerta se ensimmäinenkin.”

Shanti hymähti ja päästi irti rakkaansa olkapäistä, alkaen pärvöttää sidettä pois vasemmasta ranteestaan. Itachi nousi istumaan yllättäen ja oli kipata tyttönsä sylistään. Hän alkoi näykkiä ja painella pieniä, helliä suukkoja pitkin toisen ylävartaloa. Vaarallinen tuike silmissään, Shanti antoi Itachin leikkiä kehollaan aikansa. Pojalla oli hellät kädet, vaikka ne olivat aseiden käsittelystä yhtä karheat, kuin hänen omansakin.

Ilmekään ei värähtänyt, kun Itachi sai hivutettua Shantin sortseja alemmas. Tietenkään tämä ei ollut laittanut minkäänlaisia alushousuja. Kuinkas muutenkaan. He olivat kiitettävällä prosentilla asialla, joten alushousujen laittaminen oli yliturhaa. Ne katoaisivat kumminkin sitä mukaa, kun ne vain viskattaisiin johonkin.

”Okei, leikitkö jo tarpeeksi?” Shanti kysäisi ja hinkkasi itseään Itachia vasten. Poika vinkaisi, sortsit eivät olleet löysimmästä päästä ja tyttö painoi enemmän kuin hän, loppujen lopuksi. Ei liike sinänsä pahalta tuntunut, päinvastoin.

”Jos teetkö tuolle ongelmalle jotain.”

”Sinä et määräile tänä iltana, etkö usko?” hän kysyi matalalla äänellä, nappasi kiinni Itachin ranteista, kietaisi ne yhteen irrottamallaan nauhalla ja tunki kunain kahvan välikköön ja upotti sitten terän maahan Itachin pään yläpuolelle.

”Taisin jäädä tähän.”

”On tämäkin… Uchihan suurin kontrollifriikki sitten itse Uchiha Madaran, antaa jonkun kontrolloida itseään.”

”En ikinä suostuisi kenenkään muun alistettavaksi.”

”Aika kuumaa…” Shanti kuiskasi ja kumartui alas ja suuteli rakastaan jälleen kerran. Hänen kätensä vaelsivat Itachin vartalolla. Poika ei ikäänsä nähden ollut enää niin poikanen, vaikka Shantin ääni oli yhä roimasti matalampi. Tytön hermo petti ja hän nousi alkoi kiskoa sortsejaan pois. Kohta hän kävi käsiksi Itachin housuihin.

”Jaha… sinäkin kommandona…”

”Ainahan minä. Päästä irti?”

”Älä unta näe…” Tosin Shanti oli varma, että jos Itachi todella haluaisi irti, hän kyllä pääsisi tekaistuista kahleistaan irti ennen kuin tyttö ehtisi kissaa sanoa. Intohimonsa kourissa he eivät havainneetkaan lähistöllä olevaa ihmistä. Katselija oli heille harmiton. Tavallaan.

Nuori mies vain vaivoin sai pideltyä raivonsa sisällään, ettei hänen chakransa alkaisi levitä kuin kulovalkea aukealle ja paljastaisi häntä. Vaikka näky raivostutti häntä, se myös kiihotti häntä, eikä hän osannut selittää, miksi hän ei vain lähtenyt paikalta. Hiljaiset huokaukset, älähdykset ja pervot puheet soivat hänen korvissaan, kun hän viimein sai itsensä irti näystä ja hän alkoi varoen hiippailla takaisin kotiin. Kuva oli kuin poltettu hänen verkkokalvoilleen, jopa ilman Sharingania. Shantin kasvot mielihyvän pauloissa. Tytön piti olla vain hänen. Ei kenenkään muun.

~*~

Shanti hytisi, kun tuulenpuuska löysi tiensä aukiolle ja pöllytti kuivia lehtiä ympäriinsä. Hän oli jo laskeutunut yhdeksänneltä pilveltä alas ja hikinen iho alkoi kylmetä vauhdilla. Tyttö nappasi yhden perhosen lennosta kouranpohjaansa, jossa se kykki ja liikutteli varovaisesti siipiään. Hän hymyili vienosti ja avasi kämmenensä, puhalsi kevyesti ja perhonen nousi taas siivilleen, lekutellen ympäriinsä.

Hän itsekin nousi, jalat täristen ja huterina, mutta pääsi ylös kaatumatta. Jättäen Itachin lojumaan siihen, hän alkoi etsiskellä vaatteitaan. Saatuaan housut jalkaansa, hän istahti Itachin jalkojen viereen. Poika huokaisi ja riuhtaisi siteitä, jolloin kunai lähti maasta irti ja kolahti suoraan Shantin otsaan kahva edellä.

”Voi Susanoon munat! Se sattui!” Shanti ärähti maatessaan kädet otsallaan maassa. Itachi konttasi rakastettunsa luo, joka lätkäisi tätä olkapäähän.

”Anna anteeksi.”

”Miehet… Nojaa. Toisesta kaksilahkeisesta puheen ollen…”

”Shisui?”

”Hän näki meidät. Näin hänet vilaukselta.”

”Me treenaamme yhdessä ensi viikolla, todennäköisesti. Älä huoli, pidän huolen hänestä.”

”Silti. Sillä äijällä on ongelmia omistamishalunsa kanssa. Amaterasun tähden, meillä on sama isoisoisoäiti!” Shanti pauhasi ja paiskoi käpyjä. Itachi hätkähti, kun yksi käpy napsahti hänen kankkuunsa, kun hän kääntyili ja etsi omia housujaan. ”Istun niiden päällä, herkkuperä.”

Epäuskoinen ilme käväisi Itachin kasvoilla. Shanti oli nyt hyvin vaarallisella tuulella.

”Kuule, molemmat klaanit, sekä Uchiha että Hyuga ovat hyvin vanhoillisia-”

”Kaavoihinsa kangistuneita kurppanoita!”

”-ja haluavat verirajoitteidensa pysyvän suvussa, hinnalla millä hyvänsä. Vaikka se tarkoittaisikin lasten naittamista ihme ettei serkuilleen.”

”Vihaan tätä klaania…”

He eivät hetkeen puhuneet mitään, kun he pukivat ja kiskoivat lehtiä ja risuja hiuksistaan. Orava juoksi heidän välistään kantapäät niskassa ja yhtä kyytiä puuhun niin että kaarna lensi. Itachi nojasi käsiinsä ja katseli taivaalle Shantin kanssa, ensimmäiset tähdet alkoivat jo ilmaantua taivaalle, kun aurinko oli painumassa mailleen.

”Tiedätkö… sinusta tulee vielä jotain suurta”, poika kuiskasi ja siirsi katseensa tähdistä ja puun latvassa keikkuvasta mustarastaasta sävelineen tyttöystäväänsä. Shantin ilme oli ahdistunut, huulet puristettuina tiukasti yhteen, hampaat kirskuivat toisiaan vasten ja silmät välkähtelivät terästä. ”Sitten, kun olen poissa…”

”Itachi… pää kiinni.”

”Kun olen poissa, olen tuolla ylhäällä, tähtien kanssa ja katson sinua, huolehdin sinusta.”

”Ita-kun, me ei olla enää muksuja. Tuollaisen voit säästää sille söpölle pikkuveljellesi. Hänestä ei tule luuseria.”

”Tämä klaani… on kirjoittanut oman kohtalonsa.”

”Liikaa ylpeyttä, liikaa vanhoja kaunoja… Koska he oppivat?”

”Otaksun, etteivät koskaan. Shanti… Nähdään pian siinä klaanin kokouksessa. Siellä saat tietää, mitä tämä klaani aikoo seuraavaksi tehdä. Et ole ennen ollut yhdessäkään kokouksessa.”

”Klaanin asiat eivät kiinnosta tanukin paskaakaan. He suunnittelevat jotain, sen olen saanut ihan omin päin selville. Porukka katsoo muutamia jotenkin, omituisesti. Isääsi ja Shisuita erityisesti. Ja sinua he palvovat… Mitä ikinä onkaan menossa, älä sotkeudu siihen. Tämä paska haisee ja kauas.”

”Kunhan vain… pääset ANBUun.”

”Tiedät, etten voi ikinä kertoa koodinimeäni, jos vaikka pääsisinkin. Mutta siihen on vielä viikko. Isä ja äiti itse asiassa ovat varmoja, että pääsen. Jos en, no, sanotaanko, että paska osuu tuulettimeen.”

Itachi antoi pienen hymyn viipyillä kasvoillaan.

”Saisit raavaat miehetkin punastelemaan, jos antaisit palaa kielesi kanssa.”

”Ai, senkö takia Iruka ei ikinä antanut lupaa puhua edes välitunnilla…” Shanti pohdiskeli, mutta tuike hänen silmissään kertoi totisuuden olevan kaukana. ”Taitaa olla aika mennä. Hyvää yötä, Itachi.”

”Öitä, Shanti…”

Luku 2: Unohda mahdollisuutemme. Anna minulle itseni takaisin äläkä jää.
Luvun teemakappaleet: Don’t Stay & Lying From You – Linkin Park
A/N: Lopussa oleva quote on animesta. Shisuin itsemurhaviesti. Ehkä vähiten muuttunut luku tähän mennessä.
___________________________________________________________


Tapaamiset ja tapaamatta jättämiset

Shanti lojui tyytyväisenä sängyllään lukemassa kirjaa. Hän oli joka ilta kahtena viime viikkona onnistunut hiippailemaan Itachin luo vanhempiensa huomaamatta. Tai sitten he eivät olleet huomaavinaankaan. Shisui tuli nykyään iltapäivisin käymään, yritti toden teolla tutustua tulevaan nuorikkoonsa kunnolla. Ainakin olisi pitänyt, ellei nuorimies olisi vain kerran vartissa aukaissut suutaan. Hän tuli jääräpäisesti käymään, vaikka lämpötila Shantin huoneessa tipahti lähes pakkasen puolelle joka ikinen kerta. Shanti ei todellakaan pitänyt miehestä.

Shanti näki miehen odottavan hänen sanovan jotain, mutta tyttö päätti olla olematta se, joka nostaisi kissan pöydälle. He eivät olleet jääneet rysän päältä kiinni sitten kihlajaisten ja se selvästikin kismitti Shisuita. Mies tiesi, että hänet oli nähty sinä iltana.

Ovelta kuuluva koputus valui kuuroille korville, kun Shanti kääntyi selälleen ja jatkoi lukemista. Hän tiesi kyllä kuka oli oven takana. Chakra-signaalista oli vaikea erehtyä. Shisui oli äärimmäisen äkäinen. Ehkä jo tänään hän viimein räjähtäisi silmille.

Shisui ei vaivautunut koputtamaan uudestaan, vaan tuli sisälle huoneeseen. Hän jäi ovelle vedettyään sen kiinni perässään, kädet puristuivat nyrkkeihin ja tummanharmaat silmät leimuten. Shanti tiesi. Tänään räjähtäisi. Kylmän viileästi hän nousi, laittoi paperishurikenin kirjanmerkiksi chakran pyörteillessä hänen sisällään, ulkopuolisten aistien ulottumattomissa. Hän kurotti laittamaan kirjan hyllyyn, kun ovi naksahti lopullisesti kiinni.

Ennen kuin kirja ehti osua hyllyyn, hän oli kahden jalan korkeudessa, Shisuin kylmä koura kurkullaan. Verenpunaiset Sharingan-silmät olisivat voineet tappaa katseellaan, mutta Shanti roikkui paikallaan, passiivisena, pitkäkyntiset sormet estäen otteen kiristymisen liikaa.

”Huora. Näin teidät.”

”Niin teit”, Shanti vastasi kylmästi. Huoneen lämpötila valahti taas lähelle nollaa.

”Kuinka kauan tätä on jatkunut?”

Hän ei vastannut heti, vain vastasi tuijotukseen. Shisuin silmät kaventuivat, jokin oli pielessä. Tytön olisi pitänyt räjähtää jo, mutta tämä reagoimattomuus sai hälytyskellot soimaan miehen päässä. Shantin chakra-signaali oli olematon.

”Jos väität olevasi Itachia fiksumpi, sitten tietäisit.”

Ilmekään ei värähtänyt, kun Shisui murisi ja puristi kovempaa.

”Miksi valitsisit pahaisen kakaran, etkä minua?”

”Ai, luulin että te olitte parhaat kaverit, kuin veljekset.”

Shisuin silmäkulma nytkähti ja hänen otteensa kiristyi lisää ja hän kohotti toisen kätensä, sormet puristuneina nyrkkiin. Shantin silmissä näkyi lievää yllätystä.

”Joku taitaa olla kateellinen…” tyttö lauleskeli, ärsyttäen toista lisää. ”Hän rakastaa minua ja antaa minun olla kuka minä todella olen. Sinä lukitsisit minut makuuhuoneeseesi, orjaksesi.”

”Kuka sinä todella olet… Hah. Olet huora. Et mitään muuta.”

”Ja silti haluat minut? Tarkistuta kallosi. Tuo on jo sekavaa.”

”En anna sinua hänelle. Olet minun.”

”Sori, lautta meni jo. Sinä et ikinä omista minua. Ruumiini ja sieluni kuuluvat minulle ja sydämeni on aina Itachin.” ’Tuo ihminen on täysin hullu!’ Shanti ajatteli ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän päästi chakraansa vapaaksi, tunsi sen virtaavan chakrakäytäviä pitkin. Hän alkoi vääntää itseään vapaaksi Shisuin otteesta.

”Etkä sinä TUNNE MINUA!” hän kiljui riuhtaistessaan sormet kurkultaan ja heitti miehen kauas itsestään. Shisui kompuroi taaksepäin ja kaatui osuttuaan kaapinkulmaan. Shanti tiesi hänen vanhempansa eivät olleet kotona ja naapurit olivat tottuneet hänen riehumiseensa. Mies ärisi katsoessaan kahta vasemman käden sormeaan. Ne olivat miltei murtuneet ja menneet sijoiltaan Shantin voimasta. Hän katsoi nyt tarkemmin ”kihlattuaan”.

Chakra oli miltei näkyvissä yhtenä pyörteenä. Sharinganit miltei syöksivät tulta ja tulikiveä ja hän oli kyyryssä, muistuttaen nälkäistä petoa, joka on valmis käymään saaliinsa kimppuun. Shisuin huomio kiinnittyi seuraavaksi tytön paitaan. Se oli samanlainen, kuin monilla nuorilla Uchihoilla yleensä. Pojilla. Paita ei ollut löysä, vaan vartalonmyötäinen ja kangas selvästi kiristyi rintojen kohdalta. Hän ei ollut tyhmä, paita oli Itachin. Ei ollut enää ihme, miksi Itachin ominaistuoksu oli niin voimakas huoneessa ja oli hukuttanut Shantin oman tuoksun alleen.

”Ette arvanneet, että jäisitte kiinni…” Shanti vain murisi vastaukseksi. Shisui tiesi, että jos tyttö napsahtaisi, häneltä itseltään menisi taatusti henki. Yksi huoneen seinistä oli teräaseita täynnä. Katana pilkisti esiin seinän ja sängyn välistä ja pöydällä oli kasa teroitettuja kunaita. ”Entä jos teidät olisi nähnyt joku muu?”

”Aistin sinut jo ennen kuin kuulit meidät. Tai edes aistit. Samoin Itachi. Älä aliarvioi meitä. Meidät molemmat on tarkoitettu tämän klaanin lupauksiksi. Eikä sinua. Ei ikinä sinua. Klaanin tulevaisuus on minun ja Itachin harteilla.”

”Voi Kamin tähden, Itachi on 13! Pelkkä kakara!”

”Mutta nyt jo enemmän kuin sinä ikinä! Olet vain poliisivoimissa ja Itachi on ANBU-kapteeni. Olen pyrkinyt ANBUun. Olet tyhmä jos luulet että läheisen sukulaisen kanssa naimisiin meneminen vahvistaisi verirajoitetta. Päinvastoin, Shisui. Päinvastoin.”

”Olet nainen, mielipiteilläsi ei ole väliä!”

’Kohta tapan sen, ihan varmasti tapan…’ Shanti laski mielessään kymmeneen, muttei päässyt viitoseenkaan asti.

”Sen takia olet tässä kusessa. Enkä minä näe mitään ulospääsyä sinulle…” Vaikka sanat tulivat äristen ulos, ääni oli silti kuuluva ja Shisui alkoi epäillä, josko naapurit kuulivat. Tosin se oli mahdotonta, naapuriin oli matkaa liki 200 metriä. Shanti nykäisi ikkunansa auki. ”Ulos, jälkeenjäänyt ääliö. ULOS!”

Shisui nousi hitaasti, mutta oli Shantin edessä välähdyksessä ja löi tyttöä avokämmenellä kasvoihin. Tämän pää kääntyi äkisti sivulle iskun voimasta, mutta ilmekään ei värähtänyt. Sen sijaan hänen kätensä puristui nyrkkiin ja iskeytyi kohta Shisuin keskivartaloon. Eikä niin hellästikään.

Mies haukkoi henkeään chakraiskun kolautettua hänestä ilmat pihalle. Hän oli lennähtänyt taaksepäin ja suoraan ovenkarmiin. Miksi tytöllä oli niin paljon teräviä kulmia ja särmiä huonekaluissa ja koko huoneessa yleensä? Isku oli ollut yllätys ja Shisui alkoi jo pikkuhiljaa uskoa niitä puskaradion juttuja hänen fyysisistä voimistaan. Jääden istumaan lattialle, hän tyytyi käyttämään Kehovälähdys-tekniikkaansa ja katosi. Ilkeä virnistys levisi Shantin kasvoille.

”Pidä hauskaa näppien ja kyljen kanssa.”

~*~
Myöhemmin sama iltana Nakano-joella
~*~

Itachi tiesi Shisuin tulevan joelle. Hän oli tullut harjoittelemasta Sasuken kanssa metsästä ja nähnyt Shantin istumassa ikkunalaudalla, näyttäen kissalta joka oli juuri syönyt ison ja lihavan linnun. Joko Shisui oli saanut psyykkisiä tai fyysisiä vammoja ja Itachi sai varmuuden, että hänen ystävänsä olisi heidän vanhalla harjoittelupaikallaan. Kohtapuoliin tosin hyvinkin entinen ystävä. Hänestä ei tuntunut niin pahalta kuin olisi ehkä pitänyt, että hän oli loukannut parasta ystäväänsä verisesti.

Tällä hetkellä hänen olisi pitänyt istua klaanin kokouksessa, mutta häntä oksetti klaanin näkemykset kaikesta. Hän oli varma että Shanti olisi hyvin ärtynyt tässä toisessa kokouksessaan, johon hän ehti. Shanti ei vieläkään tiennyt koko suunnitelmaa siitä, mitä klaani aikoi, mutta se mitä Itachi oli hänelle jo kertonut ja edellisessä kokouksessa oli tullut ilmi, alkoi saada tytön kammoamaan omaa klaaniaan vielä enemmän.

”Luotin sinuun. Olit kuin pikkuveljeni. Mutta silti teit tämän.”

”Tiesin pakkomielteestäsi jo ennen kuin pakotit klaanin vanhimmat varmistamaan kihlauksen. Tiedät ihan hyvin ettei edes hänen vanhempansa hyväksy sinua.”

”Olisit lopettanut sen sinä päivänä. Sen olisin vielä sietänyt.”

”Katsos vain. On olemassa jotain mitä et siedä. Miksi lopettaa toimiva suhde? Mutta tuo ei ollut ainoa syy, miksi tulit tänne.”

”No ei. Sinun pitäisi olla kokouksessa.”

”Ja sinunko ei”

”Mikä sinua riivaa? Nykyään vaikutat siltä kuin vihaisit klaania…”

”No se minua riivaa, itse asiassa. Olette hulluja, joka ikinen. Haluatteko uuden sodan?” Itachi kysyi hitaasti, kuten aina. Hän ei ikinä sylkenyt sanoja suustaan kuin senbonsateen, mikä oli Shantin tavaramerkki. Shantilla oli tunnetusti koko klaanin rujoin puhetapa ja miltei koko kylänkin, jos laski pois Kakashin sekä Jirayan, joka näytti rumaa naamaansa kylässä aina silloin tällöin.

”No anna tulla. Jaa ihmeessä näkemyksesi.”

”En kertoisi, mutta tiedän ettet jätä asiaa sikseen. Ettekö te tajua, mitä vallankaappaus aiheuttaisi? Sisällissota ja pian kaikki muut maat hyökkäisivät tänne ja sitten kaikki alkaisi taas alusta, kuten kylän perustamista edeltävinä aikoina. Viha synnyttää vihaa, se on noidankehä.”

”Itachi, ajattelet liikaa. Sinun pitäisi välittää meille sisäpiiritietoa ANBUn sisältä ja kylän keskipisteestä.”

”Shisui, jos luulet, että aion auttaa teitä hulluja aloittamaan uuden sodan, erehdyt pahasti.”

Shisuin silmät kaventuivat. Tarkoittiko Itachi että kaikki tieto oli valetta?

”Sinä se hullu täällä olet”, hän murisi, ärtyneenä Itachin järkähtämättömästä ilmeestä.

”Olen väsynyt taakkaan. Tällaisena Uchihalla ei ole tulevaisuutta. Eikä sinullakaan.”

Vanhempi jähmettyi. Itachin ääni oli kuin jäätä. Sharingan välähti ja ennen kuin Shisui ehti tehdä mitään, hänet oli kiepautettu ympäri ja kampattu. Itachi raahasi hänet joenpenkalle ja painoi toisen kasvot senttien päähän vedenpinnasta.

”Shanti välittää vain minusta. En ikinä lakkaa välittämästä hänestä. Olet vain este meidän välillämme ja minun omien tarkoitusteni tiellä. Tarvitsen Mangekyo Sharinganin… Ja saan sen tappamalla sinut. Shisui, olit joskus idolini. Oikeasti. Hyvästi.”

Niillä sanoilla hän painoi Shisuin pään ja koko yläruumiin pinnan alle. Tämä yritti epätoivoisesti saada itsensä takaisin pinnalle, mutta Itachin ote oli raudanluja. Hän näki kivisen pohjan ja hänen keuhkonsa olivat kuin tulessa. Hän ei enää kestänyt ja antoi veden virrata keuhkoihinsa ilman sijaan.

Itachi piteli Shisuita veden alla vielä hetken senkin jälkeen, kun tämän pyristely loppui. Hän päästi miehestä irti ja otti taskustaan tekaistun itsemurhaviestin. Hän oli käyttänyt Shantilla olleita kirjeitä kopioidakseen Shisuin käsialan. Kirjeet oli tuhottu sen jälkeen. Nuorimies taitteli paperin ja laittoi sen Shisuin taskuun ja antoi entisen ystävänsä ruumiin kellua aaltojen mukana pois. Hän yritti hallita käsiensä tärinää. Osa hänestä ikävöi miestä, mutta hänen sydämensä ei.

”Olen väsynyt taakkaan. Tällaisena Uchihalla ei ole tulevaisuutta. Eikä minullakaan… En voi enää seurata ’polkua’.”

Luku 3: Hakkaa elämäni palasiksi, tunnen itseni hirviöksi
Luvun teemakappaleet: Last Resort – Papa Roach & Monster – Skillet
Luvun tunnelmapala: * Can You Feel the Love Tonight – Elton John *
A/N: Edelleen suosittelen kuuntelemaan noita kappaleita samalla =) Tunnelmapala löytyy alusta, aika klisee, mutta…
____________________________________________________________

Käsi joka katanaa kohottaa

Shanti istui Nakan pyhätön puutarhassa keskellä lampea esiin pistävän kiven päällä. Munkit jatkoivat puuhiaan ja antoivat hänen olla rauhassa. Hän oli sanonut surevansa kihlattuaan ja odotti Itachia. Itachi oli ollut läheinen Shisuille ja kaikki tiesivät sen. Heidän oli määrä rukoilla pyhätöllä, joten munkit pitivät etäisyyttä, antaen rukousrauhan. Shantia ketutti että oli joutunut valehtelemaan vanhemmilleen, vaikka he näyttivät siltä, että tiesivät enemmän kuin Shanti luuli heidän tietävän. Hän oli väsynyt vietettyään ihan vain näytteeksi yhden unettoman yön.

Hän oli syyllinen avunannosta murhaan, mutta se ei häirinnyt. Niin kauan, kuin Itachi pystyi kiertelemään ja välttelemään, Shanti olisi kuivilla. Tosin hänellä oli alibi, Itachilla ei. Motiivi oli vain puoliksi selvillä. Tuskin Itachi olisi hänen vuokseen tappanut miestä, ehkä korkeintaan tehnyt kaikkensa purkaakseen kihlauksen. Mikä ei olisi onnistunut. Hän kohotti katseensa, kun lähistöllä hyörinyt munkki tervehti jotakuta.

Kohta he olivat kahden autiossa puutarhassa. Itachi seisoi lammen rannalla ANBU-varusteissaan, hiljaisena kuten aina. Maski puuttui. Kesän kukkien terälehtiä leijaili heidän ympärillään tuulenpuuskan mukana.

”Miksi varusteet?”

”Minulla on tehtävä tänä iltana. Tehtävä joka on minulle miltei mahdoton.”

”Kerro.”

”Minun täytyy tappaa koko klaani.”

Ainoa ääni pitkään hetkeen oli lintujen liverrys, joka oli ristiriidassa tilanteen kanssa. Pyhätön oven takaa kuului tulen rätinää. Se kuulosti miltei katkeilevilta luilta. Linnut hiljenivät eivätkä sirkatkaan enää sirittäneet.

”Voi paska.”

”Kunpa voisit tulla kanssani. Tiedät miten paeta.”

”Haluan klaanin hengiltä yhtä paljon kuin sinäkin… Mutta vanhempani…”

”Kaikki… Paitsi meidät ja Sasuke.”

”Kaikki. Minut ja Sasuke myös.”

”En halua menettää sinua.”

”Et menetäkään.”

He katsoivat toisiaan pitkään, ennen kuin Shanti käveli chakran voimalla lammen poikki ja seisoi sitten Itachin edessä. Vaaleansinisiä terälehtiä leijaili ympäriinsä ja Itachi kumartui Shantin puoleen. Heidän huulensa kohtasivat, mutta Shanti astui askeleen taaksepäin.

”Saatan vihata sääntöjä, mutta ei sentään pyhätön alueella. Hitto tämä tilanne tuntuu kliseiseltä.”

”Kiroilet pyhätön alueella.”

”Äh…” Shanti tyytyi halaamaan rakastettuaan. ”Älä anna heidän kärsiä.”

”Lupaan sen.”

He päästivät irti ja katsoivat toisiaan silmiin. Itachi hymähti, kun kuiva lehti takertui Shantin hiuksiin.

”Myönnän. Kliseistä.”

He kävivät pyhätön sisällä lyhyesti, mutta tulivat pian ulos. Murhaajat eivät saisi anteeksi kuitenkaan. Kävelymatka metsän laidalle ei kestänyt kauaa, vaikka se kuljettiin hiljaisuudessa, toisiaan käsistä pitäen.

”Itachi…”

”Mene nyt.”

Shanti vain nyökkäsi ja lähti hölkkäämään metsään ja kohti kotiaan sen toisella puolella. Itachi katsoi takanaan olevaa pyhättöä ja huokaisi. Sitten hän muisti, että metsässä oli ansoja.

”Shanti!”

Tyttö ei ehtinyt pitkälle, kun hänen säärensä osui vaijeriin. Hän kohotti katseensa ja ehti aktivoida Sharinganin, kun häntä kohti lensi useita shurikeneita. Edes Itachi ei ehtinyt torjua niitä kauempaa, kun hänen kätensä valahtivat hervottomiksi Shantin kirkaisun vuoksi.

Hän lähti juoksemaan kohti paikkaa, missä oli Shantin viimeiseksi nähnyt. Hän pääsi pusikon läpi ja jähmettyi. Shanti makasi selällään tuskasta vinkuen. Itachi putosi polvilleen tämän viereen ja hellästi nosti toisen ylävartaloa maasta. Tytön vasen silmä oli puhki, shuriken oli osunut yhdestä piikistä hänen silmäänsä, halkaisten molemmat luomet ja silmän. Käsivarsissa oli useita heittotähtiä ja kaksi hänen rinnassaan. Jaloissa oli lukuisia syviä vammoja. Veri valui hiljalleen Shantin tummille vaatteille ja maahan, tahrasi Itachin kädet ja käsivarsisuojat. Tytön chakra pyöri kuin liekkimeri tämän ympärillä, kun Shanti yritti pysytellä tajuissaan.

”I-ta-chi… Ra… kas… tan… si…” hän sopersi, ääni täynnä tuskaa ja epätoivoa.

”Rakastan sinua myös, Shanti. Näin ei tarvinnut käydä…”

”Näin… on… parempi…” Kädet lukkiutuneina in-merkkiin, Shanti yritti hakea Itachin katsetta, ennen kuin katse jäi lasittuneena paikalleen. Chakra alkoi muuntautua pyörteiksi ja Itachi hukkasi signaalin.

”En ikinä halunnut sinulle tätä.”

Itachi nousi ja suuntasi pääkadulle, Sharinganin verenpunainen väri muunsi hänen silmänsä kylmiksi ja tomoet venyivät Mangekyoon. Tänä iltana hän tuhoaisi itsensä rauhan tähden. Shantin tähden.

~*~

Uchiha Uchihan jälkeen kaatui hänen katanansa, kunaidensa ja shurikeniensa edessä. Veri tahrasi seinät ja kadut. Hänen sydämensä puristui tuskasta, kun hän vaiensi lapset sänkyihinsä ja vauvat kehtoihinsa. Hän pidätteli kyyneliä kun hänen nuori, vastikään ensimmäisen lapsensa saanut pikkuserkkunsa rukoili armoa itselleen ja pikkuiselle vauvalleen. Hän pyysi anteeksi ja sanoi ettei hän ja pikku-Fukiko olisi erossa tuonpuoleisessa. Hän lupasi rukoilla heidän sielujensa puolesta.

Itachi kuristi oman sydämensä, omat tunteensa saattaakseen tehtävänsä loppuun. Hänen oli pakko. Shantin vuoksi. Hän merkitsi enemmän kuin moni muu. Sitten oli hänen suloinen pikkuveljensä Sasuke. Tämä palvoi häntä ja piti häntä esikuvanaan. Kykenisikö hän valehtelemaan? Tuhoamaan viattoman sielun? Kaikki oli pilalla.

Hän pääsi omaan huoneeseensa ikkunan kautta. Hän kaiveli hetken laatikkojaan ja kaivoi esiin yhden paidoistaan. Tunkien sen rintasuojuksensa alle, hän avasi huoneensa oven. Syyllisyys pisti hänen omaatuntoaan, kun hän näki että hänen äitinsä oli vienyt lautaset pois. Hän ei ollut koskenutkaan ruokaansa, jonka Mikoto oli jättänyt hänen ovensa taakse. Liu’uttaen oven takaisin kiinni, hän suuntasi olohuoneeseen tietäen löytävänsä äitinsä sieltä.

”Äiti… En voi antaa sinun ja isän aloittaa uutta sotaa…”

”I-Itachi? Mitä sinä nyt? Ei!”

Katana halkaisi hänen kehonsa kuin paperin ja Mikoto kaatui lattialle vuotaen rankasti verta. Silti hänen kasvoillaan oli surullinen hymy, mutta vain hetken.

”Rakastin sinua aina, Itachi…”

”MITÄ OLET MENNYT TEKEMÄÄN?!”

Nuori poika ei edes hätkähtänyt Fugakun karjaisun kuultuaan. Hän tyynesti kääntyi ja iski katanansa isänsä läpi.

”Et tuhoa tätä rauhaa…” hän kuiskasi ja näki hetkelliseksi ilokseen isänsä silmien suurenevan ja tämä näytti perin pohjin järkyttyneeltä. ”En tule ikävöimään sinua, isä.”

Hän kuuli Sasuken juoksevan kohti kotia, huutaen isää ja äitiä. Hetki oli käsillä. Hänen oli valehdeltava ja tehtävä rakkaasta, viattomasta pikkuveljestään Kostajansa. Pakottaen kyyneleet taka-alalle, hän piilotti kaikki tunteet kasvoiltaan jälleen kerran. Hänellä oli vielä yksi paikka jossa käydä. Ei… Kolme paikkaa.

~*~

Jättäen Sasuken pelosta halvaantuneena makaamaan kadulle, Itachi suuntasi talolle, jonka sijainnin hän tiesi unissaankin. Metsän laitamilla oli talo jossa oli vielä valo.

Hän ei vaivautunut koputtamaan. Hän tiesi pariskunnan tietävän kaiken jo.

”Kadoma-san, Yasuko-san.”

”Itachi-san.”

Hän kohotti katseensa ja kohtasi kahden keski-ikäistyvän ihmisen rauhalliset katseet. Shantin vanhemmat kohtelivat häntä aina kuin omaa poikaansa, tai Shantin kihlattuna.

”Tiesin että näin kävisi”, Yasuko, Shantin äiti sanoi. Hänellä oli pitkät hiukset ja samanlaiset, äidilliset kasvot, kuin Itachin omalla äidillä. Hänestä huokui sama järjetön määrä chakraa, kuin tyttärestäänkin.

”Näimme sinut. Tiesimme, että kylän vanhimmat ja Hokage saisivat jossain vaiheessa tietää. Omalla tavallamme, olemme kiitollisia. Hän kuuli ohimennen että sinulla oli vakoilutehtävä”, hänen isänsä selitti. Itachia kylmäsi. Shanti oli ilmeisesti ollut myös enemmän perillä, kuin itse ikinä antoi ymmärtää.

”Shanti unohti mainita, että oli päässyt ANBUUN.” Eikä hän edes ollut huomannut mitään tatuointia. Ellei sitten…

”Olitte samalla tehtävälläkin. Itachi, toivoin sinusta vävypoikaa. Hän välitti sinusta niin paljon. Hän puhui sinusta unissaankin. Sanoi että rakasti sinua myös, Itachi”, Yasuko sanoi ja Itachi näytti vaivaantuneelta.

”Tämä on se vaivaantunut hetki?”

”Ei alkuunkaan. Olisimme ottaneet sinut avosylin vastaan tähän perheeseen. Mutta nyt, tässä on avain hänen huoneeseensa. Vie tämä laatikko sinne. Jos ikinä palaat, ota kaikki nämä rahat. Ne ovat sinulle.”

Itachi otti avaimen ja rasian, suunnistaen sitten yläkertaan. Huone oli kuin pommin jäljiltä, hän hymähti siivolle ja muutamille vaatekappaleille siellä sun täällä. Sängyn päällä oli ANBU-varusteet ja joutsenmaski, joiden viereen Itachi jätti rasian. Hänen hymynsä hyytyi astetta surullisemmaksi, kun hän näki seinällä kustomoidun kusarigaman ja teräsviuhkoja, ainakin 40 erilaista kunai- ja shurikentyyppiä sekä katanoita.

”Todellakin pidit terävistä esineistä…”

Lukiten oven perässään ja laittaen avaimen taskuunsa, Itachi palasi ja näki pariskunnan istuvan olohuoneessa, teepöytä nyt tyhjänä ja siistinä.

”Olemme valmiita.”

”Hän halusi, ettette kärsisi.”

”Shantillakin on tunteet, jos hän vain oppisi niitä käsittelemään kunnolla. Ja näyttämään.”

”Olen pahoillani.”

”Mieluummin joko sinä tai Shanti meidän tappajina, kuin kukaan muu.”

Tehtävä alkoi tuntua hetki hetkeltä vaikeammalta. Nämä kaksi hyväksyivät kuoleman niin helposti.

”Emme ikinä hyväksyneet suunnitelmaa. Kiitos että pelastit kylän ja rauhan. Ja olemme pahoillamme kaikesta tästä. Kunpa sinun ei olisi tarvinnut tuhota itseäsi.”

Kadoman sanat saivat padot murtumaan. Kyyneleet valuivat pitkin Itachin poskia, kun hän veti syvään henkeä ja Sharingan vuosi jälleen hänen silmiinsä. Käsi, joka piteli katanaa, vapisi kun hän kohotti sitä. Pariskunta piteli toisiaan kädestä ja hymyillen sulki silmänsä.

”Älä pelkää tulevaa.”

”Se on mysteeri, mutta älä pelkää sitä.”

Hän huusi tuskaansa päänsä sisällä, kun terä viilsi herttaisen pariskunnan poikki, lopettaen heidän elämänsä. Veri roiskui mahonkipöydälle, vaaleankeltaisille seinillä ja hänen harmaalle suojukselleen.

~*~

Hampaitaan kiristellen Itachi seisoi Sandaimen edessä, veritahraisena ja rikki revittynä.

”Sait siis tehtäväsi päätökseen.”

”Kyllä. Ja te kaikki lupaatte, ettei veljeni ikinä saa tietää totuutta tästä. Otan hänen vihansa osakseni, en hänen rakkauttaan.”

”Ovatko kaikki kuolleita?”

Kiroten Danzon mielessään, Itachi sulki hetkeksi silmänsä. Jokin Danzossa oli oudon tuttua, muttei hän tiennyt mikä.

”Kyllä.”

”Mitään ei tapahdu veljellesi. Mene ja piiloudu. Kaikki, joita kunnioitit, saa kunnioitusta minulta.”

Itachi katosi paikalta äkkiä, ettei Sandaime tai vanhimmat näkisi kyyneliä, jotka alkoivat jälleen valua pitkin hänen poskiaan. Hän kävisi vielä Shantin luona, mutta se saisi odottaa hetkisen.