Hevimöröt keittiössä vol 2 (PG-13, huumori, Sonata)

Title: Hevimöröt keittiössä
Author: Darial K (with assistance from Harley)
Genre: Slight crackfic XD
Pairing: Tony/Jani (Sonata Arctica, kuinkas muuten...)
Warnings: Hevimöröt keittiössä, kiroilua ja kaikkea mitä voi odottaa.
Rating: PG-13
Summary: Keittiötuhoa
A/N: Ystävälle pikku piristeeksi toisella foorumilla. Me kaksi täällä toisella laidalla ainakin oltiin kuolla keittiöön kun oltiin laittamassa ruokaa SA-tuulella. Näyttääpi olevan hyper!Tony Sonata_Slash yhteisöstä *facepalm*

*************

"Helvatan tonttu!" Jani Liimatainen manasi kovaan ääneen kun Tony, jälleen kerran, oli huitaista häntä kaapinovella sormille. Kakko vain jatkoi pomppimistaan ympäri keittiötä kuin yliladattu Duracell-pupu. Kitaristi murahti ja kaivoi paistinpannun esille uunin alalokerosta. Kun Jani viimein alkoi paistamaan jauhelihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli eilen, Tonya ei näkynyt missään. Punapää ei ehtinyt edes huokaista, kun Tony lennähti jostain ja halasi Jania takaapäin.

"No mistäs nyt tuulee?"

"Mitä? Mie halusin vain halin."

"Just nyt?" nuorempi mutisi ja yritti käännellä jauhelihan kappaleita ympäri ennen kuin kärvähtäisivät toiselta puolelta. Se oli lievästi ilmaistuna hankalaa vokalistin käytännössä roikkuessa selässä, toisena päänä hänen harteillaan. "Tony!"

"Kuka?"

"Heääh..." Jani kalautti päänsä liesituulettimen höyrystä harmaaseen pleksiin. Joskus Tony kävi hänen hermoilleen. Keikkahäiriköinti oli tuttua kauraa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tony oli täysin mahdoton kotona. Äijä oli höynä. Mutta hänen oma, rakastettava höynänsä.

Hetken päästä, kun Jani oli aikeissa nykäistä itsensä vapaaksi pelastaakseen jauhelihan, Tony meni jo penkomaan kaappia. Rauha.

Ehkei hänen olisi pitänyt sittenkään huokaista helpotuksesta. Kaapin ovi lennähti auki eikä kitaristi saanut itseään alta pois tarpeeksi äkkiä. Kaapinovien auki riuhtominen tuntui olevan Tonyn harrastus, josta Janin sormet yleensä saivat kärsiä. Mikä oli huonoa niinkin taitavalle kitaristille. Mutta tällä kertaa maalitaulu ei olleet punapään sormet, vaan otsa.

Tony oli yleensä tarkkaavainen, mutta hän oli juonut taas liikaa kahvia pitkin päivää, miehen tarkkaavaisuus oli ala-asteikäisen luokkaa. Nolla. Hän ei edes huomannut Janin otsassa olevaa kuhmua, jonka hän oli saanut siitä perkuleen ovesta. Ei vaikka Jani uikutti ja hinkkasi pattia silmät vetisinä.

"Mikäs siun otasa on?" vokalisti tajusi kysyä vasta sitten, kun Janin mitenkuten valmistama ruoka oli pöydässä.

"Heilautit viereisen kaapin oven päin näkköö."

"Ai. En mie huomannu."

"No shit, Sherlock..."

"Anteeksi... Btw... Sie oot aika huono laittaan ruokkaa... Jauheliha on melkein kärvähtänyttä..."

"Kuules... sie tulit siihen häiriköimään aika pahaan saumaan..."

Kakko oli jo syönyt ja dumppasi astiansa altaaseen, kaikoten paikalta.

"...että näin... Ole hyvä vaan... Odotas ku sie seuraavan kerran laitat ruokaa, mie kostan vielä..."

Tiskivuoro jäi Janille Tonyn jatkaessa epämääräistä loilotusta jostain olohuoneen suunnalta. Hoilotus oli loppunut jahka tiskivesi oli altaassa. Kitaristi pälyili ympärilleen, mutta keittiö oli autio häntä itseään lukuunottamatta. Pieni kakoton hetki olisi paikallaan.

Not.

Kesken tiskauksen Tony hiippaili Janin taakse ja ennen kuin punapää ehti reagoida, oli vokalisti tarttunut kiinni nuoremman hevilettiin ja kiskaissut tämän pään taakse. Jani älähti ja sai altaanreunasta kiinni, ettei löytänyt itseään selältään lattialta. Protesti hukkui siihen pyörryttävään suudelmaan johon Tony hänet veti. Janin saippuaiset sormet lipesivät altaanreunasta juuri kun toinen päästi hänet irti.

Kakko räjähti nauramaan, kun aina niin sulavaliikkeinen kitaristi kompuroi hetken taaksepäin ja kaatui sitten persiilleen lattialle. Siinä hän irvisteli lattialla kankku arkana toisen nauraessa itseään tärviölle.

Oliko Jani vihainen? Ei. Mitä tahansa (enemmän tai vähemmän tyhmää) Tony tekikin, kaiken Jani antoi anteeksi. Sitä paitsi, tuostakin sai hyvän idean keikalle... Jos sitä ei sanonut ääneen.

"Niin montako kuppii kahvii sanoit juonees?"

"Hmm... Ehkä yhen liikaa?"

Sanoisin että ne kaikki oli liikaa...
Loistavaa silti, sainpahan kunnon aamunaurut.
Rakentavaa palautetta saat joskus toiste, nyt se on vielä nukkumassa.
Ja kuka väitti ettei kofeiini oo huumetta? Tony kohdalla... Äijä on höynä, kuten sanottua
Mutta jotenkin, mun ei silti käy Janii sääliks, voi johtua siitä että Jani on menninkäinen.

Ja muuten, Tony yleensä duunaa jotain enemmän tyhmää, kuin vähemmän tyhmää..


~ameeba nurkassa

Piristit mun aamua melkoisesti. Pitäisi lähteä 450 km autolenkille ^^ Tankin ja ottomaatin kautta. Kiitos kommentista! *haliruts*

Title: Hevimöröt keittiössä vol. 2
Author: Darial K
Rating: PG-13
Warnings: Äärimmäistä häröilyä taas kaksikolta Kakko & Liimatainen...
Disclaimer: Tämä on sitten äärimmäistä potaskaa. Ihan tilannekomiikasta lähtenyttä.
Summary: Hevimöröt tuhostavat keittiössä vielä vähän lisää.
A/N: Ei, ei ollut taas Harleyn kanssa naurukohtausta keittiössä.

*******************

Tony Kakko kurkisteli huolissaan keittiöön. Mitä halvattua on siis tekeillä?

Tulivuorenpurkaus?

Maailmanloppu?

No ei sinne päinkään.

Pelkästään Janin tiskivuoro. Siitä ei yleensä seurannut mitään hyvää, mutta Janin kotona kun oltiin, ei Tonyn tarvinnut murehtia rikkinäisistä astioista. Kitaristi sai ihan rauhassa hajottaa omat astiansa. Toisaalta, niistäkin murehtiminen olisi ollut ihan hyvä idea.

Punapää kallisti miltei tyhjää pesuainepurkkia kohti allasta ja kohta kuuman veden sekaan lörvähtikin hieman reilummin sitä keltaista kaameanhajuista tököttiä. Kunhan se puteli vain viimein tyhjenisi. Hän kumartui heittämään pötin roskiin ja jätti veden valumaan altaaseen. Noustuaan häntä odotti reilu vaahtovuori.

"Ups..."

Tony palasi ovensuuhun ja jäi katsomaan traumaantuneena sitä liki 30 sentin korkuista Fujin-miniatyyria tiskialtaassa. Huippu oli kohta kaapinovien korkeudella.

"Öööö... Jani? Paljonko sie oikeen laitoit sitä?" solisti kysyi varovasti.

"Tuotah... Loput?" nuorempi tarjosi vastaukseksi ja alkoi latoa tiskejä altaaseen jahka oli löytänyt hanan. Fuji muuttui pikemminkin Himalajaksi tai Grand Canyoniksi. Kakko tyytyi mojauttamaan päänsä ovenkarmiin. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt tarjoutua tiskaamaan pikkuisen hanakammin. Tästä ei hyvää seuraisi.

"Sitä olisi piisannut vielä kahteen ellei kolmeenki kertaan..."

"Ai."

Jani ei itse asiassa tuhonnut juuri mitään. Vettä tosin loiskui vähän joka puolelle, vaahdosta nyt puhumattakaan. Tony haahuili kaapeille ja otti esille kärsineen näköisen muovikulhon sekä nuudelipaketin.

"Tiskaan sitte omat tiskit, et lepo vaan..."

"Kuinka vaan... PERKELE!" kitaristi manasi äkkiä ja nykäisi kätensä pois altaasta, ennen kuin loiskautti molemmat sinne ja hetkellisesti alkanut valtava imuääni lakkasi. "Tulpanperkele lähti näppeihin..."

"Ammattina pro."

"Näin juuri."

Jani kuivaili tiskejä miten sattui huuhdottuaan ne vaahdosta (jota oli ollut reilusti enemmän kuin vettä) ja katseli Tonyn sähellystä. Mies ei tainnut nähdä saksia, jotka olivat telineessä siinä... Kolmenkymmenen sentin etäisyydellä? Toinen nimittäin yritti saada pussia repimällä auki. Nuudelipussi aukesi ongelmitta, könttä löysi tiensä kiuluun, maustepussin sisältö siististi perään ja seuraavaksi Tony kohdisti katseensa (ja sormensa) paketin chilijauhe-puoleen.

"Et kai meinaa..."

Pussi aukesi yllättävän helposti ja osa chilistä pölähti ympäriinsä. Tony älähti ja nykäisi pussin kauemmas.

"Perkele... Jotain lens naamaan."

Hetken hiljaisuus, kitaristi tuijotti lautanen kädessään naamaansa pyyhkivää Kakkoa.

"Ei sitten mitään vääriä ajatuksia."

"Juueeeeei..." punapää venytti ja räjähti nauramaan sillä samalla kellonlyömällä. Tony tähtäsi potkun kohti Janin takalistoa, mutta ripeäliikkeisenä (enää vain vaivoin) Liimatainen pääsi alta pois. Lykäten viimeisen lautasen naurusta yhä tyrskähdellen kaappiin, hän sai idean. Ehkä hän vielä katuisi sitä. Ja vitut.

Tony oli juuri saanut nuudeleiden sekaan vettä ja iskenyt sen mikroon ja oli nyt säätämässä aikaa vempeleeseen. Jani kiepautti pyyhkeen pari kertaa ympäri ja lätkäisi laulajaa sillä persiille. Eikä niin hellästikään. Kun vanhempi mies oli vasta päässyt ympäri, oli punamusta vilahdus jo kaikonnut jonnekin muualle, tiskirätti vielä halkoi ilmaa ennen kuin läsähti lattialle. Kakko lähti perään, sillä päätään irti naurava Jani oli helppo kohde.

Liimatainen epähuomiossa pussitti itsensä kääntymällä makuuhuoneensa suuntaan ja Tony näki tilaisuutensa. Ja heti perään tähtiä. Hän nimittäin juoksi päin oven reunaa ja törmäsi siitä kimmonneena karmiin. Janin lopullinen itsehillintä petti ja ennen kuin hän ehti saada aivojaan reagoimaan, kiharapäinen rillipöllö oli jo taklannut hänet sängylle erittäin kyseenalaiseen asentoon. Se tärähdys oli aika iso Richterin asteikolla, sänkykin narahti vaivalloisesti. Ja varsin uhkaavasti.

"Tota sie kuule viel kadut."

"Eeeempty threats."

"Elä kuule ala..."

PING

"Mee pelastaan ruokas."

"Onko pakko?"

"No on."

"Ärh..."

*totally hajotus x mega laugh*

Eeeei perkele... Mie en juurikaan oo hengittäny sen jälkeen ku aloin lukee.
Se se kertoo paljonkin. Naurulta ei jää aikaa hapelle.
Aina ku kerkesin just ja just rauhottua, niin hajosin uudelleen jollekkin uudelle heitolle.

Kiharapäinen rillipöllö on aika ihana..^^

Puhumattakaan tuosta punamustasta vilahtajasta


Rakentavaa palautetta et saa, koska en edelleenkään osaa sitä antaa
ja pilkkujakaan en suuremmin yleensä ahdistele.
Jätän sen homman Annattarelle... *evil grin*

Tää oli ficcinä aika epic ja varmaan kuukauteen en pysty tiskaa tai kokkaa nuudeleita hajoomatta.
Liekkö menetys..

~Varjo

Kuten jo ilmaisin, Mission Accomplished. Enkä tällasiin oikeestaan rakentavaa kaipaakaan. Vain sen että ficistä on tykätty ja mikä siinä oli hupaisinta. Olen iloinen että tälle on hajottu ^^ se oli tarkoituskin.