Elämäni rauniot (Naruto, R, songfic)

Title: Elämäni rauniot
Series: Wolf and Raven
Author: Darial K
Fandom: Naruto
Pairing: Neji/Sagahi (OC)
Rating: R
Warnings: Kuolema, itsemurha, sota
Disclaimer: En omista kappaletta (Ruins of My Life - Sonata Arctica) vaan lyriikat kuuluvat Tony Kakolle. Hahmot ovat taas Masashi Kishimoton omaisuutta, en tee tällä rahaa vaan leikin hieman.
Type: Songfic, tragedia, spinoff, deathfic
Summary: Kun hän viimein palasi, ei häntä odottanut mikään muu, kuin kuolema
A/N: Spinoff sarjasta Näiden veristen silmien takana. Sitä, liittyykö tämä storylineen vai ei, en todellakaan kerro, arvailkaa kaikessa rauhassa.

_____________________________________________________



Maa oli silloin nuori, taistelin sen puolesta kuin muutkin
Valmiina kuolemaan sen vuoksi, Kuninkaan, Herrani

Jätin sinut seisomaan kotimme portille, pukeutuneena siihen kauniiseen jäänsiniseen yukataan, mikä sai sinut näyttämään kymmenen kertaa kauniimmalta; mustat hiuksesi hulmusivat aamuisessa tuulenvireessä. Tiesin, että sinä päivänä, kun meidän oli määrä mennä naimisiin, olisit kauniimpi kuin Jumalatar itse. Raskain sydämin jouduimme siirtämään häitä ja minä lähdin Sotaan. Todella toivoin että se olisi viimeinen Shinobi Sota, ei enää kauheuksia tuhoamaan taas yhtä sukupolvea. Tunsin katseesi niskassani jopa Konohan porteilla asti ja kun katsoin ylös, näin sinut seisomassa portin päällä monen muun kotiin jäävän Hyuugan kanssa.

Olit syyni elää, taistella uuteen päivään
Sinä olit se ainoa minulle, olit minulle ainoa

Riitelimme asiasta. Molemmat tiedämme, että olet enemmän kuin kykenevä taisteluun, ärsytettynä yksi vaarallisimmista kunoicheista, mutta siltikään en halunnut sinun joutuvan vaaraan. Sinun vuoksesi taistelen. En voi keskittyä, jos tiedän että olet jossain linjassa taistelemassa perheesi rinnalla. En kykene siihen. Olen Konohan ninja, minun täytyy suojella kylääni kaikin voimin. Tiedän että ymmärrät. Olet itse puolustanut omaa kylääsi vuosikaudet.

Vielä vuoden olisin poissa
Tämä sota johti meidät niin erilleen
Rakensin talon pitääkseni sinut siellä
Minua odottaen, odottaen...

"Neji?"

"Älä avaa vielä."

"Neji!"

"En anna sinun kaatua, rauhassa nyt."

"Ihme heppu sinäkin."

"Selvä, voit avata."

En voi olla hymyilemättä, kun muistelen hämmästynyttä ilmettäsi. Se antaa minulle voimia tuhota jälleen yhden elävän kuolleen.

"Onko tuo..."

"Se on meidän uusi kotimme."

Ensimmäisen kerran elämässäsi, sain sinut sanattomaksi.

Kukaan ei muista kasvojani tai nimeäni
Unessa, jäisin tänne ainiaaksi
Kivi haudallani, tuskalla kaiverretut sanat
Kaikki nämä haavat paranevat vain kun olen kotona

Mitä tahansa odotinkaan tältä sodalta, muuta kuin aivotonta tappamista ja veren peittämiä tasankoja ja metsiä, tätä en odottanut. En kauan sitten kuollutta isääni minua vastassa. Vaikka pystyisinkin tappamaan hänet, kykenisinkö siihen? Sydämeni vuotaa verta kun katson kuolleen isäni varjon silmiin. Miten voisinkaan lopettaa tämän taistelun? Ensimmäistä kertaa tämän sodan aikana, toivon että olisit vierelläni, tiedän ettet luovuttaisi ennen kuin isäni olisi palautettu tuonpuoleiseen.

Yritän nousta ylös, tuntuu kuin sisukseni olisivat tulessa, keuhkot vaativat ilmaa joka niistä väkisin puristui ulos. En halua että tämä päättyy näin. Haluan palata luoksesi. Ja minä tulen palaamaan luoksesi. Ennen kuin pääsen jaloilleni, setäni hyökkää kaksosensa kimppuun; kukaan ei edes näe minua. Raahaudun lähimmän lääkintäninjan luo, Sakura-parka tekee kaikkensa. Hän ei edes tunnista minua, vain parantaa vammani, auttaa minut ylös ja tukahduttaa kirkaisun, kun jonkun Aburamen kaula katkaistaan.

Heidän verensä maku suussani ja voiton tuoksu
Arpeuttivat sieluni pysyvästi, tämä mies ei ollut minä

Kaikki kaatuvat edessäni. Sydämet räjähtävät ja chakrakanavat katkeavat. Joku sanoi että olin kadottanut sydämeni. Se on yhä tallella, vain kaiken tämän vihan ja kuvotuksen alle hautautuneena.

Rakkaus on heikkojen leikki, he sanoivat
Rakastin ja rakkaus teki minusta monta kertaa vahvemman

En tiedä kuka hän oli. Hän vain uhkasi tappaa minut ja sitten etsiä kaikki joista välitin ja käyttää heitä hyväkseen. Se oli viimeinen niitti. Kukaan ei koske sinuun, kukaan ei edes saa uneksia sinusta. Olet se joka pitelee sydäntäni käsissään, vaikka olet hieman karhea reunoilta, perheeni mukaan sivistymätön, rakastan sinua ja teen mitä tahansa vuoksesi.

Vielä vuoden olisin poissa
Tämä sota johti meidät niin erilleen
Rakensin talon pitääkseni sinut siellä
Minua odottaen, odottaen...

Kukaan ei muista kasvojani tai nimeäni
Unessa, jäisin tänne ainiaaksi
Kivi haudallani, tuskalla kaiverretut sanat
Kaikki nämä haavat paranevat vain kun olen kotona

Olemme voitolla. Kakashi ja Gaara löysivät keinon tuhota elävät kuolleet lopullisesti, Allianssin vahvin ninja vastaan Uchiha Madara. Näen Shantin raivon mailien päähän. Hän otti yhteen Sasuken kanssa ja käänsi hänet heidän esi-isäänsä vastaan. Ehkä tämä sota loppuu viimein ja saamme rauhan.

"Kaikki päättyy...kaikki kuolee...
Nyt tiedän että Legendat elivät vain hänen valheissaan."

Mikä tämä huhu on, josta kuulen jatkuvasti? Legendaaristen klaanien viimeiset lähettivät viimein Uchiha Madaran minne hän kuuluukin. Miksi he koko ajan hokevat, että sinä olet sitä klaania? Näen äitisi yrittävän hoitaa Shantia niillä vähillä taidoilla, mitä hänellä on. Ja hänkö muka on legendaarisen klaanin jäsen? Klaanin, jonka mieslinjan piti olla katkennut? Hän ei osaa edes lukea. Ainoa mistä välitän, on päästä sinun luoksesi, kotiin.

Pitkä ja mutkainen tieni, joki ja metsä kukkuloilla joilla asuimme
Löydän elämäni rauniot, sinettisormuksen tuhkasta,
tiedän että Herrani petti minut, syyni elää otettiin pois
Kannan rakkaani kukkuloille joita rakastimme, viimeisen kerran...

Ilma muuttuu kylmemmäksi, mitä lähemmäs pääsen kotiamme. Näen kolme pakkasen puremaa lehteä, mustaa ja kuivaa. Kohta kaikki puut ovat muuttuneen jääpatsaiksi, kaikki on jäässä, ihan kuin hyinen paineaalto olisi pyyhkäissyt koko paikan yli. Yritän ravistaa sen karmaisevan tuntemuksen pois niskastani, todennäköisesti olet vain halunnut olla yksin.

Sydämeni jäätyy yhtä lailla, kuin ne puut. Minua ei odota koti. Vähän matkan säteeltä kohdasta, missä meidän kotimme olin jääaalto alkaa, jäädyttäen koko metsän, mutta siinä ei ole mitään. Vain muutama hiiltynyt tukki kuuran peitossa. Haukon henkeä, kaikki haavani tuntuvat olevan lyijyä täynnä.

Hitaasti raahaudun kohti tuhkakasaa, pysähtyen rappusten eteen. Tumman tuhkan seassa on hopeinen sormus, hieman kuumuudessa kärsineenä, mutta Hyuugan sinetti yhä näkyvissä. Sinun piti olla sivuperheen Ensimmäinen vaimo. Nostan sormuksen ja kohotan samalla katseeni kohti talon keskustaa, mistä kaikki routa on lähtenyt liikkeelle.

Maailmani romahtaa. Sielä sinä makaat, tuhkissa, vaaleansininen yukata vain hieman kärventyneenä. Näytät vain nukkuvalta. Sinun olisi pitänyt palaa hengiltä, mutta jääelementtisi suojeli sinua viimeiseen hengenvetoon asti. Verirajoitteesi oli kirous, mutta lopulta osoittautui lahjaksi.

Nostan sinut syliini, pääsi rintaani vasten ja lähden kohti kukkuloita talomme takana. Rakastit siellä oloa ja mikä tahansa teki sinut onnelliseksi, olin minäkin onnellinen. Kylmyys hohkaa sinusta vaatteitteni läpi. Lasken sinut kuuraiselle ruohikolle pienen kivistä tehdyn harjoituskehän keskelle.

Menetin sinut.

Suljen silmäsi, suukotan hyvästit
Ainoa joka ikinä rakasti minua
Olen murskana sisältä, rakkaani, elämäni...
Päättyy tähän

Kivi haudallasi, tuskalla kaiverretut sanat
Nyt pimeys peittää minut...

Repivä tuska halkoo selkärankaani, kun päätän elämäni. Kaatuessani syleilyysi, näen kaivertamasi sanan yhden kiven kyljessä ja huudan tuskani tuuleen.

Menetin... kaiken...