Before the Night Falls (PG-7, Karmine, A&K)

Title: Before the Night Falls
Author: VarjoHiiri
Pairing: Alex&Kesti (Karmine)
Rating: PG-7
Fandom: Karmine
Genre: Angst, romance
Disclaimer: En omista Karminen poikia, he omistavat itse itsensä. En saa tästä rahaa, eikä minun ole tarkoitus loukata ketään. Tämä on vain huumoria. En väitä että jompikumpi edellämainittu olisi homo. Se ei ole minun asiani.
Beta: ei oo
Warnings: Hmmm... Sisältää miestenvälistä rakkautta.
Summary: Kesti on kadonnut ja Alex luulee tämän kuolleen. Hän on valmis liittymään rakkaansa luo oletettuun kuolemaan.
A/N: Nimi on otettu elokuvasta. Luin aamulla leffa-arvosteluja, synkkiä sellaisia. Plus että angstasin itse viime yön. Joten se selittäköön tämän.


1.
'Mulla on ikävä sua...' Alex seisoo hiljaa katolla katsellen auringon nousun valossa kylpevää kaupunkia. Hän yrittää pidätellä kyyneleitään siinä onnistumatta. Miksi toisen piti mennä ja jättää hänet yksin. Enää mikään ei pidättelisi häntä täällä. "Rakas, mä olen pahoillani jos mä tein jotain.. Mun pitäis olla sun luona, paikalla, mitä vaan. Mä toivoin koko ajan että sä tulisit kotiin, mutta sä et tule. Sä et koskaan tullu... Ja mä en jaksa enää toivoa!" Hän huutaa viimeiset sanat tyhjyyteen ja hautaa sitten kasvot käsiinsä purskahtaen katkeraan itkuun.

"Allu, ALLU!" Alex tunsi keveän ravistuksen olkapäässään. "Allu-pentele, HE-RÄÄ!" Laulaja yritti kaivautua syvemmälle peiton alle, mutta vahva käsipari kiskoi hänet taas esiin. "Mmmm...täh?" Hän haukotteli väsyneenä, "ei vielä oo aamu". Kesti tuhahti hiljaa ja pukkasi häntä kylkeen. "Sä kuorsaat tosi kovaa..." Alex mulkaisi toista hyisesti, "Enpä." "Joopa", Kesti nyökytteli vieressä. "En." Alex kiepsahti kevyesti Kestin päälle, "Mä en kuorsaa". Toinen hymyili viattomasti, mutta joutui antautumaan jouduttuaan kutitushyökkäyksen kohteeksi. "Okei, okei! Sä et kuorsaa, vaan tuhiset!" Hän onnistui sanomaan räkätyksen lomasta. Alex lopetti kutituksen ja antoi poikaystävälleen hellän suukon. "Sitähän minäkin." Kesti kietoi kätensä varovasti Alexin kaulaan ja katseli tätä hiljaa silmiin, hymyili sitten "Mutta sainpas sut hereille". Alex tuhahti, "Ja oli joku tärkeäkin syy miksi herran piti herättää mut öööh, puoli viideltä aamulla?" Toinen tyytyi nyökäämään ja vastasi jotain niin hiljaa ettei hän kuullut. Alexin oli kumarrutava lähemmäksi kuullakseen. "No kun oli ikävä..."
"Ikävä? Mutta mähän olen ihan tässä lähellä!" Laulaja älähti hämmentyneenä. "Joo, mutta sä nukuit ja olit sillon niin kaukana että mulle tuli ihan kaamea ikävä" Kesti virnisti Alexille häijysti tämän alta ja pyöräytti sitten nopealla liikkellä alleen. "Etsä oikeasti edes oo pahoillas että mä herätin sut..." Kitaristi hymyili iloisesti. "No en ookkaan.." Alex huokasi ja veti Kestin tiukasti kylkeään vasten, hymyillen nuoremmalle huvittuneesti.

Alex istuutui varovasti reunan lähelle välttäen alas katsomista. hän tuijottaa hiljaa taivaalle, kuin yrittäen löytää sieltä vastaukset esittämättömiin kysymyksiinsä. Hiljaa putoilevat pienet kyyneleet laulajan farkuille, kylminä ja kirkkaina kuin vuorilta puroissa virtaava vesi. Alexin sisin on puristunut kasaan ja jäljellä on enää suuri, tumma ja kipeä möhkäle siellä, missä sydämen kuuluisi olla. "Kesti missä sä olet? Mä... Mä rakastin sua ja rakastan edelleen." Alexin ääni sortuu, 'Ja mä haluaisin että sä olisit täällä ja kaikki ois kunnossa'. Ei, Kesti ei ole täällä. Alex tajuaa sen ja hänellä ei ole enää kyyneleitä jäljellä.

"Aaaalllu!" Alex horjahti Kestin hypätessä reppariin. Vaistomaisesti hän kannatteli nuorempaansa, estäen tätä putoamasta. Kesti kietoi kätensä tiukemmin toisen ympärille ja nappasi Alexin hatun itselleen. "Mua väsyttää.. Vie mut kotiin, jooko?" Kesti painoi pienen suukon toisen korvan takana sijaitsevalle herkälle ihoalueelle. Alex hymähti ja kohensi kitaristin asentoa selässään. "Laiskimus..." Hän kuokaisi ja lähti kävelemään autoa kohti, viedäkseen toisen kotiin.

On jo myöhä, taivas on tummunut ja valo haipuu hiljalleen horisonttiin. Alex nousee seisomaan, levittää kätensä ja sulkee silmänsä antaen tuulen puhaltaa; turruttaa suremisesta kipeän ruumiin kylmyyteen. Kaikki valo ja lämpö elämästä katosi pienen kitaristin myötä. 'Miksi kaiken tärkeän arvon tajuaa vasta menetettyään tämän?' Hän miettii hiljaa. Alex tajuaa että on välillä pitänyt toista itsestäänselvyytenä, elämäänsä luonnollisesti kuuluvana osana.

Ensimmäisen kerran kun Alex oli myöntänyt Kestille - lievän painostuksen jälkeen - pitävänsä tästä enemmän kuin vain ystävänä ja toivovansa että kaksikon välillä olisi jotain muutakin. Hän oli pelännyt toisen reaktiota tosissaan. Jos tämä ei enää haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Alexin pelot haihtuivat vasta kun toinen oli ujosti kietonut kätensä hänen ympärilleen ja kuiskannut toivoneensa samaa jo pitkään. Alexia hymyilytti väkisinkin hänen muistaessaan muiden bändiläisten reaktiot heidän suhteeseensa. Jyrki oli ollut loistava, sanonut olevansa onnellinen kaksikon puolesta ja että tukisi näitä kaikissa eteen tulevissa esteissä. Asko oli ollut lähinnä hämmentynyt tajuttuaan että kaksi bändiläisistä oli homoja ja seurustelivat keskenään; mutta onnitellut kuitenkin reilusti alkuhämmingin jälkeen. Hessu, basistin-perkele, se oli tykkänään oma lukunsa. Kuultuaan uutisen se oli revennyt ja muiden tuijotettua hämmästyneinä vierestä sopertanut jotain epäselvää Kestistä, kukkalaitteista, kesähäistä ja Alexista morsiuspuvussa. Rumpali Niko oli tuhahtanut Hessulle ja sen jälkeen halannut tuoretta paria lämpimästi. Bändin tuoreimpana jäsenenä tämä kun ei ollut vielä ehtinut luoda tarkkaa käsitystä muiden seksuaalisesta suuntautumisesta ja ei näin ollen liiemmälti hämmästynyt paljastuksesta.

Alex palasi muistoistaan maanpinnalle huomatessaan tuulen laantuvan. Hän avasi silmänsä vasta päätöksensä tehtyään. Alex käveli päättäväisin askelin reunalle seisomaan, hän ei katsonut alas. Seisoi vain hiljaa paikoillaan valmistauten hyppäämään. 'Kesti, mä tulen sun luo. Mä en jaksa täällä yksin. Mä rakastan sua ja näin me voidaan aina olla yhdessä..' Alex oli niin keskittynyt ajatuksiinsa ettei kuullut takaansa lähestyviä juoksuaskelia. Alex levitti kätensä valmiina ponnitukseen. Hän ei ehtinyt edes reagoida tuntiessaan kädet vyötäröllään, ennen kuin huomasi makaavansa selällään katolla, toisen miehen maatessa päällään. "Sä saatanan sekopää! Mitä sä oikein kuvittelit tekeväsi?!" Alex ei vastaa, hän vain tuijottaa edessään olevia kiihtyneitä kasvoja epäuskoisena. "Allu? Allu-kiltti-kulta-rakas, sano nyt edes jotain!" Toisen järkyttynyt raivo muuttuu huoleksi Alexin vain tuijottaessa.

"Sä tulit takaisin..."
"Ja melkein myöstyin. Arvaa säikähdinkö?"
"Miks?"
"Mitä?"
"Miks sä tulit takaisin? Ei, mä en halua kuulla miks sä lähdit, ei sillä väliä."
"..."
"Kesti?"
"No eihän sua voi yksinkään jättää! Mä olin poissa kaks päivää ja sä olit jo hyppäämässä katolta!"
"Ööh..."
"Mä rakastan sua."
"Niin mäkin sua."
"Ei sit enää mitään tollasta?"
"Mulla on kylmä.."
"Huoh... Sä olet Allu sit rasittava. Okei, tuu mennään sisälle."

A/N: Hyvä on, hyvä on! Se on melko paska. Ja siihen meni kaks tuntia. Se nyt vaan sit on. Voipi jatkua, tai sit ei.